Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ukrainassa vieraillut Soukola: Tukea suunnattava kriisialueelle

12.02.2015 |17:16

Tulitauko Itä-Ukrainassa alkaa Minskissä käytyjen neuvottelujen mukaan sunnuntaina. Itä-Ukrainan taisteluissa on kuollut jo yli 5 300 ihmistä ja sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.

– Työssäni Suomen Etyj-valtuuskunnan varapuheenjohtajana olen omin silmin nähnyt, kuinka kriisi on laajentunut ja vakavoitunut pala palalta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ismo Soukola.

Soukola vieraili Ukrainassa viime viikolla Etyj:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanervan kanssa. Matkallaan he tapasivat Ukrainan poliittista johtoa, mm. ulkoministeri Pavlo Klimkinin ja parlamentin puhemiehen Volodymyr Groysmanin.

Tarkoituksenmukaista kehitysapua

Suomessa on käyty keskustelua siitä, miten tukea Ukrainaa ja vastata Venäjän toimiin parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteiset EU-pakotteet ovat vain yksi keino.

– EU:n pakotteet jakavat mielipiteitä ja myös Suomessa tietyt alat kärsivät. Suomi ei voi hoitaa suhteitaan Venäjään ainoastaan EU:n politiikan kautta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onkin erinomaisella tavalla hoitanut Suomelle ja suomalaisille elintärkeitä kahdenvälisiä suhteita Venäjän kanssa pitämällä keskusteluyhteyttä yllä, Soukola sanoo.

Tulitauon ja neuvottelujen lisäksi Ukraina tarvitsee Soukolan mielestä humanitaarista apua.

– Suomen kehitysapuvaroista tulisi pikimmiten osoittaa määräraha Itä-Ukrainan humanitaarisen kriisin lievittämiseen. Tämä olisi sellaista kehitys/humanitaarista apua, jota itse pidän perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää