Stubb: Kolme USA:n ekonomistia neuvoi Kreikan kuilun yli

17.06.2013 |21:31

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) moittii ankarasti kolmea yhdysvaltalaista ekonomistia väärien neuvojen antamisesta Kreikalle vuonna 2009.

Stubbin mukaan he neuvoivat pääministeri George Papandreouta pumppaamaan järjestelmään niin paljon julkista rahaa kuin suinkin.

– Se tavallaan aiheutti lopullisen käännekohdan tai ongelman Kreikalle. Ja itse asiassa nuo ekonomistit, kuten ymmärrän, olivat Paul Krugman, Joseph Stiglitz ja Jeffrey Sachs.

Siksipä Stubb onkin saanut tarpeekseen jatkuvista ekonomistien neuvoista, joiden mukaan Kreikan taloutta pitäisi keventää, eikä sitä olisi pitänyt ainakaan rasittaa niin kovilla vakautusvaatimuksilla kuin EU:n komissio on vaatinut.

– Eli on hyvin helppoa olla jälkiviisas näissä asioissa. Minun pointtini on, että Kreikassa pahin on ohi, joitain virheitä tehtiin, mutta lopulta he pystyvät nousemaan, Stubb sanoo CCTV American haastattelussa.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
8.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää