Artikkeli kuva

Suomen Moody’s-luottoluokitus säilyy ennallaan – Purra kommentoi: ”Arvio antaa selvän viestin, että hallitus on tehnyt oikeita toimia”

13.12.2025 |02:16

Valtion luottoluokitus on edelleen toiseksi korkeimmalla tasolla Aa1, kertoo luokitusyhtiö Moody’s Ratings. Luokituksen näkymät ovat vakaat.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on tyytyväinen Moody’sin arvioon.

”Arvio antaa selvän viestin, että hallitus on tehnyt oikeita toimia. Mutta viestinä on myös, että meidän pitää edelleen vahvistaa Suomen taloutta, etenkin julkista taloutta. Sopeutustoimet jatkuvat seuraavalla hallituskaudella”, Purra sanoo.

Moody’s ei tehnyt Suomea koskevia luokitustoimenpiteitä säännöllisessä seurannassaan, vaan Suomen valtion luokitus pysyi toiseksi korkeimmalla Aa1-tasolla ja näkymät vakaina. Nyt annettu ilmoitus ei viesti siitä, voiko luokitus muuttua tai pysyä ennallaan lähiaikoina, yhtiö sanoo.

Vahvat instituutiot tukevat, heikko talouskehitys vaikeuttaa

Moody’sin mukaan luottoluokitusta tukevat Suomen vahvat instituutiot, korkea varallisuustaso ja koulutettu työvoima. Lisäksi Suomessa on vahva tuki innovaatioille, jotka luovat kestävän perustan tietoperusteiselle taloudelle.

”Vaikka hallituksella on kunnianhimoinen suunnitelma parantaa julkista taloutta, heikko talouskehitys on vaikuttanut vastakkaiseen suuntaan ja vähentänyt sopeutuspakettien vaikutuksia”, Moody’s arvioi.

Yhtiön mukaan julkisen talouden alijäämä tulee kuitenkin kapenemaan ja velkataakka vakautumaan, koska hallitus on tehnyt sopeutustoimia ja rakenteellisia uudistuksia. Moody’sin mukaan tätä näkemystä vahvistaa uusi kansallinen finanssipoliittinen kehikko, joka tulee voimaan ensi vuoden alussa.

Purran mukaan Moody’sin arvio korostaa sitä, kuinka tärkeää on vahva omistajuus hyvästä julkisen talouden hoidosta.

”Parlamentaarinen sopu julkisen talouden hoidosta on hyvä asia, mutta vielä tärkeämpää on, että se myös toimeenpannaan”, Purra sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
5.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää