Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Suomen Sisun puheenjohtaja vastustaa rasismia

11.03.2013 |13:27

Suomen Sisun tuore puheenjohtaja, kansanedustaja Olli Immonen (ps.) sanoo vastustavansa rasismia.

– Henkilökohtaisesti tuomitsen rasismin enkä hyväksy sitä, että ketään ihmistä syrjitään tai suositaan esimerkiksi työelämässä hänen etnisen taustansa perusteella, hän sanoo” järjestön nettisivuilla.

Toisaalta hän toteaa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden olevan epäkohtia, joista kansa tietää totuuden, mutta eliitti vaikenee. Hänen mainitsee myös “maamme islamisoitumisen ongelmat”.

Suomen Sisu valitsi Immosen puheenjohtajaksi sunnuntaina. Hän liittyi järjestöön vuonna 2007 ja toiminut siitä lähtien järjestön Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
4.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01
6.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
10.
Suomen uutiset logo

SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista

15.04.2025 |08:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää