Suomen taloustilanne on huteralla pohjalla, sillä Tilastokeskus kertoi Suomen teollisuustuotannon pudonneen kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden takaisesta. Vuoden alusta kesäkuun loppuun mennessä pudotusta on kertynyt jo 4 prosenttia.
Tämän lisäksi teollisuuden uudet tilaukset kääntyivät laskuun. Toimialoista vain tekstiiliteollisuudelle satoi vuotta aiempaa enemmän tilauksia.
Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat analyytikot kehottavat nyt jo myymään Suomen valtiolainoja. Mikäli velkakirjojen myynti yltyisi, niin valtiolainojen korot nousisivat jälkimarkkinoilla heikentäen Suomen rahoitusasemaa tulevien velkakirjamyyntien eli emissioiden kohdalla. Tällöin Suomi joutisi maksamaan lainarahastaan suurempaa korkoa. Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) budjettiehdotuksessa ensi vuodelle sisältyisin noin 4 miljardin euron lisävelkaantumistarve.
Suomen hallitus yrittää neuvotella korvauksia EU:lta, sillä Venäjän vastaiset pakotteet ja tämän vastatoimet sattuvat nimenomaan Suomeen kaikista eniten.
Suuretkin euromaat, kuten Italia ja Ranska ovat anoneet höllennyksiä aiemmin, mutta eivät ole onnistuneet. Nämä maat ovat tosin anoneet huojennuksia eri syystä. Näiden maiden tulisi saada valtiontalous kasvu- ja vakaussopimuksen sovittuihin rajoihin.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?