Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Eduskunta aloitti tänään maanantaina vuoden 2013 talousarvioesityksen käsittelyn. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen kiinnitti ryhmäpuheenvuorossa huomiota hallituksen kyvyttömyyteen rakenteellisten uudistusten toteuttamisessa.
– Vientisektorimme kilpailukyky on romahtanut, jonka seurauksena myös vaihtotase on heikentynyt. Vaihtotaseen vajausta lisäävät vielä tehdyt ympäristö- ja energiapoliittiset ratkaisut. Valtion huolestuttava velkaantuminen johtuu ennen kaikkea kilpailukykymme heikkenemisestä, eikä velkaantumista saada kuriin ennen kuin kilpailukykymme on palautettu, Turunen kommentoi.
Hallitus sai myös pyyhkeitä toimintansa kohdistamisesta. Perussuomalaiset peräänkuuluttavat ”isänmaallista talouspolitiikkaa”, kotimaamme kannalta parempia ratkaisuja. Hallituksen olisikin syytä suunnata tarmonsa eurokriisin hoidosta kotimaan talousongelmien ratkomiseen.
– Jokainen tässä salissa paikalla oleva on matkustanut lentämällä. Jokainen myös tietää turvallisuusasioiden merkityksen lentoliikenteessä. Siinä ei tehdä kompromisseja. Jokaisen lennon aluksi kerrotaan turvallisuusohjeet siltä varalta, että lennon aikana tapahtuu jotain poikkeuksellista. Tiedämme, että jos lennon aikana matkustamossa ilmanpaine laskee, putoavat happinaamarit eteemme. Tiedämme myös ohjeen, jonka mukaan happinaamari on laitettava itselle ensin. Turvallisuusohjeen mukaan on varmistettava oma hapensaanti, jotta voisi auttaa muita. Tämä pätee myös talouteen. Kun paine laskee, on varmistettava oma toimintakyky, vertasi Turunen.
Perussuomalaisten suuntaisivat kunnille 300 miljoonaa euroa hallitusta enemmän kunnallisten palveluiden järjestämiseen. Pk-yrityksille suunnattaisiin 250 miljoonan euron verokannustin. Alvittoman toiminnan ja alv-huojennusalueen rajaa perussuomalaiset nostaisivat korkeammalle.
– Kaikki tämä vielä niin että ottaisimme 175,1 miljoonaa vähemmän velkaa kuin hallitus, Turunen kommentoi.
Teksti: Matias Turkkila
Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.