

Suora puhe islamista oli liikaa – Uusi Suomi laittoi Huhtasaaren kirjoituskieltoon
Kansanedustaja Laura Huhtasaari huomasi tänään keskiviikkona saaneensa kirjoituskiellon Uusi Suomi -verkkolehden blogipalveluun. Ajoitus on hämmästyttävä ottaen huomioon, että Huhtasaari oli aiemmin päivällä julkaissut sananvapauden puutetta kritisoivan kuvan yhdessä muiden perussuomalaisten vaikuttajanaisten kanssa.
Kirjoituskiellon huomattuaan Huhtasaari otti Uuden Suomen päätoimittajaan Markku Huuskoon yhteyttä puhelimitse.
– Hän oli vaivautunut ja sanoi lähettäneensä sähköpostia, Huhtasaari kuvailee puhelun sisältöä. Huusko ei puhelimessa eritellyt kiellon syitä, ja puhui ”lyhyestä kirjoituskiellosta”.
US-toimitus lähetti Huhtasaarelle kaksi sähköpostiviestiä. Viestit kertoivat, että kyse on noin kaksi kuukautta sitten julkistusta islam-kriittisestä kirjoituksesta. Niiden sisältö seuraavassa.
Ylläpidon ensimmäinen viesti, lähetetty 10.12.2018
Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa. Tämä kirjoitus on Uuden Suomen keskusteluohjeiden vastainen: http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263238-islam-on-vankilan-vakavasti-otettava-uskonto
Tekstissä on muun muassa seuraavat lauseet, jotka eivät ole keskusteluohjeen mukaisia:
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on alistanut sananvapauden islamilaisen vallan alle.”
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on islamin hallussa.”
US:n keskusteluohjeessa sanotaan muun muassa, että valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.
Keskusteluohje: https://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje
Kirjoitusoikeutesi Uuden Suomen blogipalveluihin on poistettu sääntörikkomusten vuoksi.
Ylläpidon toinen viesti, lähetetty 11.12.2018
Uuden Suomen ylläpito on päättänyt, että kirjoituskielto sääntörikkomustenne jälkeen on yksi kuukausi, jonka jälkeen voitte hakea oikeuksia uudelleen.
Uuden Suomen keskusteluohje: https://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje
Uuden Suomen käyttöehdot: https://oma.uusisuomi.fi/kayttoehdot
Mitä blogissa sitten luki?
Huhtasaari otti blogissaan islamin varjopuoliin. Teksti löytyy edelleen Googlen välimuistitallenteesta. Blogin sisältö kokonaisuudessaan seuraavassa:
Islam on vankilan vakavasti otettava uskonto
Rauhan uskontoa ei saa pilkata tai kritisoida, riippumatta edes siitä, puhuuko totta vai ei. En suotta avaa termiä ”rauhan uskonto”, koska kaikki tietävät automaattisesti, mistä uskonnosta on kyse, koska vain yhdestä uskonnosta käytetään nimitystä ”rauhan uskonto”.
Oikeus on hävitty, vapaus on viety. Jos joskus oli niin, että vain islamistisissa maissa islamin pilkka oli kielletty, niin nyt se on myös täällä. Ei auta, vaikka olisit sanonut rumasti yhdeksän vuotta sitten, kyllä ne kaivetaan esiin, kuten itävaltalaiselle naiselle kävi. Nainen oli seminaarissaan kertonut profeetta Muhammedin avioituineen Aishan kanssa tämän ollessa 6-vuotias. Pari oli perimätiedon mukaan sukupuoliyhteydessä Aishan ollessa 9-vuotias. Eikä siinä vielä kaikki, tämä röyhkeä nainen oli vielä jatkanut:”Millä nimellä kutsumme sitä, ellei se ole pedofiliaa?”
Tämän päivän katajainen kansa taipuu omaa oikeudentuntoa loukkaavien määräysten edessä. Sama kansa istuu hiljaa ja naama peruslukemilla, kun katukuva, päiväkodit ja koulut täyttyvät peitetyistä tytöistä ja naisista. Viimeisiä islamofoobeja etsitään, jotta heidän saadaan asetettua kyseenalaiseen valoon, ehkä jopa tuomittua, jos ovat puhuneet islamista rumia. Vankila heille, jotka loukkaavat profeetta Mohammedia.
Me hävisimme tai muutoin vain alistuimme islamin edessä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt, että profeetta Muhammedin solvaaminen ei kuulu sananvapauden piiriin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on alistanut sananvapauden islamilaisen vallan alle. Sinä olet väärässä ja islam on ”oikeassa”.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on islamin hallussa. Eurooppa on antautunut islamille.
Kirjoituksen lopussa oli linkki HS:n uutiseen, joka käsittelee ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä kieltää profeetta Muhammedin kutsuminen pedofiiliksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














