Tim Davie
Itsekritiikki ei riitä, kun kyse on uutismedian luotettavuudesta – totuus taipuu yhä liian usein asenteen edessä
Maailma on murroksessa ja media siinä sivussa. Vanha valtamedia pyrkii uutisoinnillaan edelleen neuvomaan ja ohjaamaan seuraajiaan, vaikka julkisivu rapistuu kiihtyvää vauhtia. Totuutta on ehkä jo liian myöhäistä etsiä mutta pyrkimys ennakkoluulottomaan ja kunnianhimoiseen uutisointiin olisi edelleen ansainnan arvoista.
Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.
Trump aikoo haastaa BBC:n oikeuteen yhtiön anteeksipyynnöstä huolimatta – korvausvaatimus voi nousta yli neljään miljardiin euroon
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo haastaa BBC:n hänen puheensa vääristelystä. Trump vaatii jopa neljän miljardin euron vahingonkorvauksia yhtiön anteeksipyynnöstä huolimatta.
The Telegraph: BBC:n trans-myönteinen uutisointi on vahingoittanut lapsia
Naisten oikeuksia ajavan brittiläisen Sex Matters -järjestön johtaja Maya Forstater syyttää BBC:tä siitä, että sen trans-myönteinen uutisointi on aiheuttanut lapsille haittaa ja lisännyt sairaalloista ahdistusta murrosiästä.
Trumpin puheen väärentäminen ja Hamasin väitteiden toistaminen ajoivat BBC:n kriisiin – pääjohtaja Davie ja uutisjohtaja Turness erosivat
BBC:n pääjohtaja Tim Davie ilmoitti eroavansa yhtiöstä viiden vuoden jälkeen. Eron taustalla on sisäinen raportti, joka paljasti harhaanjohtavasti muokatun videon Donald Trumpin puheesta. Raportti todensi myös, miten BBC nieli Hamasin propagandan vääristelemällä Gazan kuolonuhrilukuja ja jättämällä olennaisia tietoja kertomatta.
Telegraphin paljastus ravistelee BBC:tä – vääristelyväitteet nostivat kohun ja vaatimuksia yhtiön johdon erottamisesta
Brittilehti The Telegraphin julkaisema raportti syyttää BBC:tä osallisuudesta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin videon väärentämiseen ja Gazan tapahtumien puolueelliseen uutisointiin. Asiakirja on saanut aikaan kovia reaktioita ja vaatimuksia BBC:n johtajien erottamisesta.
Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää































