Tapaseura on tänään valinnut Vuoden käyttäytyjäksi on eduskunnan puhemies Maria Lohelan.

Tapaseuran perusteluiden mukaan Lohela on puhemiehenä ja puheenvuoroja jakaessaan toiminut tyylikkäästi, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Lisäksi puhemies Lohela on korostanut, että kansanedustajat muistaisivat, että kansanedustajilta edellytetään arvokasta ja toista henkilöä kunnioittavaa käytöstä.

Vuoden käyttäytyjäksi valitaan vuosittain julkisuudesta tuttu, ajankohtainen henkilö, jonka persoonaan liittyy voimakkaita positiivisia mielikuvia. Henkilö, jolle Tapaseura tämän suurimman kunnianosoituksensa kohdistaa, on tarkoitettu eräänlaiseksi aikuisesikuvaksi, joka omassa tehtävässään, omalla esimerkillään kannustaa kaikkia kansalaisia myönteiseen, kanssaihmisensä huomioonottavaan käytökseen.

SUOMEN UUTISET