Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Hallituksen laillisuus on kyseenalainen

16.06.2017 |09:42

Perussuomalaisten juristikansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Ville Tavion mukaan pääministeri Juha Sipilän loikkarihallitus on valtiosääntöoikeuden näkökulmasta kyseenalainen.

– Tämä loikkarihallitus on tosiasiallisesti eri kuin se, jolle kansalaiset ovat vaaleissa antaneet mandaatin. Perussuomalaisista loikanneiden muodostama eduskuntaryhmä Uusi vaihtoehto ei ole saanut eduskuntavaaleissa yhtään ääntä, eikä sillä ole olemassa selkeää linjaa tai puolueohjelmaa, Tavio sanoo.

Puolueista loikanneiden kanssa muodostettua enemmistöhallitusta ei ole nähty koskaan aiemmin Suomen 100-vuotisessa historiassa.

Asia olisi pitänyt selvittää

Pääministeri Sipilän olisi Tavion mukaan pitänyt selvittää loikanneiden kanssa muodostettavan hallituksen perustuslainmukaisuus ja laillisuuskysymykset oikeuskanslerilta. Suomessa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä oikeuskansleria.

Helsingin Sanomien artikkelissa 24.5. Suomen johtavat valtiosääntöoikeuden oikeusoppineet pitivät oikeuskanslerin puuttumista täysin kestämättömänä perustuslain kannalta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää