Tarkoitukseni oli kyhätä kolumni hallituksen Energia- ja ilmastostrategiasta (EIS) sekä Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta (KAISU). Mutta kun kävin Oripään maatalousnäyttelyssä ja nyt teen lähtöä Lapinjärven kautta Haapavedelle ja Nivalaan, en pysty kuvittelemaan mitään yleisöä, jota niin kapulainen aihe kiinnostaisi edes pienhiukkasen vertaa. Joten pysyn lestissäni.
Aikojen alussa peitti kaikkeutta meri, kukaties jäätiköiden sulamisen vuoksi. Ilmatar liihotti taivaan tuulissa ja laskeutui laineille. Hän ojensi polvensa, jolle sotka muni seitsemän munaa. Ne putosivat ja särkyivät maan ynnä muun kiinteän aineksiksi. Tästä ensimmäisestä ilmastonmuutoksesta syntyi Kalevalan maailma. Väinämöisellä ei ollut varsinaisia vanhempia vaan hän oli peräisin Luonnottaren kohdusta.
Yksikään impivaaralainen ei ikinä väheksynyt ympäristöä tai ilmastoa. Luonto jos mikä herätti 1800-luvulla kansallisen kulttuurin. Aleksis Kiven ”kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot” kattoi eläimet ja kasvit. Fennomania oli vihreä ääriliike. Metsän taiteelliset, tieteelliset ja taloudelliset arvot huokuivat kansakunnan omanarvontuntoon sekä rahvaan tasa-arvoon ja ihmisarvoon.
Luonnonsuojelu sijaitsee sielumme syvyyksissä. Jokainen suomenmielinen lienee pohjimmiltaan luonnonsuojelija.
Maanläheisen luonnonsuojelun vastakohta on ilmakehäkiihko. Vakaumusten ero järisyttää. Luonnonsuojelija näkee, että kylläpä tuossa humisee komeita honkia. Ilmakehäkiihkoilijalle sama maisema = maankäyttösektorin hiilinielun pienentyminen.
Luonnonsuojelijan ikioma palsta kasvaa aina vähintään taimikkoa. Ilmakehäkiihkoilijan valtapiiriä pirstovat harmaat älypyörätiet ja Näsinneulaa korkeammat teräshirviöt.
Luonnonsuojelu on hyötyisä ja edullinen elämäntapa. Ilmakehäkiihko maksaa miljardeja euroja EU:n ylikansallisessa anekaupassa.
Luonnonsuojelu sulautuu Suomessa maanviljelyyn, haja-asutukseen ja metsänhoitoon. Ilmakehäkiihko on megalopolien mielikuvateollisuutta, joka suoltaa keinotekoisia turhakkeita.
Luonnonsuojelu seisoo uusiutuvalla turvesuolla. Ilmakehäkiihko pulputtaa palmuöljyä Borneon entisestä viidakosta.
Suomen luonnonsuojelu ulottuu hyvinkin kunnianhimoiseen maailmansyleilyyn. Jos omalla esimerkillämme opetamme keskieurooppalaiset ja kehitysmaalaiset metsittämään 75 prosenttia pinta-alastaan, luomakunta kenties pelastuu. Ilmakehäkiihko kaikessa himokkuudessaan on aivan kunnianhimotonta. Kunhan suomalaisten promille globaaleista CO2-päästöistä laskee puoleen promilleen, omatunto on puhdas.
Kumpikaan katsanto tuskin väheksyy apokalypsin uhkaa. Ilmastokirjat eivät ole ristiriidassa Ilmestyskirjan kanssa. Lähestyykö loppu keskilämpötilan 1,5 asteen noususta vai ensinnä Afrikan väestöräjähdyksestä ja kansainvaelluksesta, onkin sitten kiistanalaista.
Pelkistetty luonnonsuojelu ei kutsu kylkiäisikseen puolueita, ehkei persujakaan. Ilmakehäkiihko puolestaan paisuu moninaisista sisarideologioista. Ilmakehäkiihkoilijat heiluttavat antifasistien, Palestiinan tai sateenkaaren seassa sotalippujaan. Luonnonsuojelijan päällä liepoittaa havuoksan rauhanviiri.
