Tekniikkaa koteihin: yhteisöpäällikkö siivoaa somen sotkut

Kun vanhat työt häviävät uusia syntyy tilalle. Internetin keskustelupalstoilla ja somessa järjestystä pitävät henkilöt, jotka siivoavat palveluista kontrollinsa kadottaneiden kansalaisten ja trollien jätökset. Titteli on yhteisöpäällikkö – community manager. Työ on henkisesti rankkaa, mutta palkitsevaa – ja sen tekijät ovat yhä useammin naisia.


Peliala ja start up -yrityksissä ahkeroiminen ovat viime aikoihin saakka olleet miesten heiniä. Tilanne on muuttumassa ja selvimmin sen näkee psykologista silmää, empaattisuutta ja joustavuutta edellyttävässä sosiaalisen median valvonta- eli moderointityössä.

Jo 68 prosenttia yhteisöpäälliköiden ammattikunnan jäsenistä on naisia. Paikallisen ammattiyhdistyksen jäsenkunnastaan tekemästä selvityksestä kertoo australialainen ABC-mediayhtiö.

Yhteisöpäällikön työ voi yhtäältä olla peliyhtiön näkyvyyden edistämistä sosiaalisessa mediassa, asiakkaiden kyselyihin vastaamista ja some-keskustelujen vauhdittamista osallistumalla niihin itse. Toisaalta se voi olla raadollista sopimattoman tai lainvastaisen sisällön poistamista ja itsepintaisten häiriköiden sekä trollien kanssa painimista iholle tulevien viestien välityksellä.

Työ voi todellakin olla sangen traumaattista, sillä siinä voi joutua puntaroimaan lapsipornon ja törkeän väkivallan kaltaisten ilmiöiden suhdetta sosiaalisen median sääntöihin. Niinpä 15 prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoitti joutuneensa ahdistelun tai kiusaamisen kohteeksi. Yhteisöpäällikön ei pidä myöskään hämmästyä vaikka hänen kasvonsa eräänä päivänä löytyisivät pornosivuilta täydessä touhussa.

Selvityksessä yhteisöpäällikön työtä kuvataan runollisesti naisten miehittämäksi hiilikaivokseksi. Tai yritysten ihmiskilveksi. Samassa yhteydessä kävi toisaalta ilmi se, että rankalla alalla ei ole olemassa lasikattoa, vaan kaikki halukkaat voivat edetä urallaan.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää