Artikkeli kuva

MATIAS TURKKILA

Tolppanen: Sopimuksia noudatettava

28.02.2013 |22:37

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps.) vaatii työehtosopimusten kunnioittamista kaikilla työpaikoilla. Työsopimuslaki on jäänyt tyhjäksi kirjaimeksi esimerkiksi palkkojen maksun osalta. Vaikka laki velvoittaa työnantajia noudattamaan määräyksiä, maksetaan monella työpaikalla alipalkaa.

– Tämä on mahdollista, koska työsopimuslaissa ei ole minkäänlaisia sanktioita tai seuraamuksia siitä, jos TES:n pykälät sivuutetaan, sanoo Tolppanen.

Hänen mukaansa alipalkkaa maksetaan lähinnä lähetetyille työntekijöille ja nuorille.

– Jos työehtosopimusten noudattaminen saadaan kirjatua lakiin, edesauttaa se esimerkiksi harmaan talouden kitkemisessä.

Tolppanen teki asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle, häneen mukaansa nyt punnitaan työministeri Lauri Ihalaisen joviaalisuus.

– Hän joko ajaa asian niin, että työntekijöiden pakkoja ei poljeta, tai hän on hallituksen mitäänsanomattomalla kannalla.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
5.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat