

Unhcr-järjestön sivuilla julkaistu kuva Pakistanilaiselle Stefanille myönnetystä Mastercardista. / UNHCR
Viikon 21/2019 luetuin
Toukokuu 2019 luetuin
Tosielämän Kela Gold – Anonyymeja Mastercardeja jaettu yli kahdelle miljoonalle Eurooppaan laittomasti maahan tulleelle, yhteisarvo yli 1,5 miljardia euroa
”Kela Gold” on verkkoslangia, jolla on tähän saakka tarkoitettu kuvitteellista turvapaikanhakijolle myönnettävää luottokorttia, jolla maksaminen hoituu kuin itsestään. Mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. EU-alueelle laittomasti tulleille siirtolaisille on jaettu nimettömiä maksukortteja, joilla voi nostaa käteistä pankkiautomaateista ja maksaa ostoksia. Mastercard-luottokorttiyhtiön kortteja on jaeltu useiden avustusjärjestöjen kautta. Toimintaa ovat olleet rahoittamassa ja organisoimassa useat EU:n ja YK:n alaiset toimijat.
Esimerkiksi Kreikassa toimii EU:n rahoittama ESTIA-ohjelma, jonka puitteissa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR aikoo tänä vuonna jakaa 190 miljoonaa euroa Kreikassa oleskeleville turvapaikanhakijoille. Vuosina 2017 ja 2018 rahaa on jaettu yhteensä 300 miljoonaa euroa. Rahat jaetaan anonyymien Mastercard-maksukorttien kautta.
Unkari kritisoi laittomien korttien jakoa
Unkarin pääministerin turvallisuusneuvonantaja György Bakondi kritisoi anonyymien maksukorttien jakamista Unkarin television ajankohtaisohjelmassa. Bakondin mukaan nimettömien korttien kautta jaettujen rahojen yhteissumma on yli 1,5 miljardia euroa, ja kortteja on annettu yli kahdelle miljoonalle tulijalle.
Turvallisuusneuvonantaja Bakondin mukaan tulijoille jaetut kortit ovat EU:n lainsäädännön vastaisia, koska EU-kansalaisetkaan eivät saisi pitää hallussaan anonyymeja pankkikortteja. Lisäksi korttien hankintaa ei ole kilpailutettu julkisesti.
Laittomasti maahan tulleille jaettavissa Mastercard-korteissa ei ole lainkaan kortinhaltijan nimeä, vaan sen tilalla on numerosarja.
– Tätä ratkaisua ei ole mietitty loppuun asti ja se on laiton, Bakondi sanoo.
Bakondin mukaan nimettömät maksukortit ovat jälleen yksi osoitus siitä, että EU ei halua pysäyttää laitonta siirtolaisuutta vaan laillistaa sen.
– Unkari on kuitenkin eri mieltä: ongelmia ei pidä tuoda Eurooppaan vaan ne pitää ratkaista paikan päällä, Bakondi toteaa. Hän lisää, että hyvä sää on lisännyt laittomien siirtolaisten virtaa Balkanin reitillä.
Mastercard: ”liikkuvuutta ja joustavuutta pakolaisille”
Luottokorttiyhtiö Mastercard korostaa lehdistötiedotteessaan, että maksukortit tarjoavat pakolaisille ”liikkuvuutta, joustavuutta ja arvokkuutta”.
Mastercardin maksukortteja on jaettu muun muassa Serbiassa sijaitsevilla läpikulkuleireillä. Kullekin kortille on ladattu valmiiksi sellainen summa, jonka perheen arvellaan tarvitsevan välttämättömien tarvikkeiden ja yösijan maksamiseen niiden 72 tunnin aikana, jotka tavanomainen siirtolaisperhe viettää Serbiassa matkallaan kohti EU-aluetta. Perhekortille on ladattu 210 euroa ja yksittäisen kulkijan kortille 70 euroa.
Mastercardin lehdistötiedotteessa kerrotaan raskaana olevasta naisesta, joka käytti maksukorttiaan ostaakseen ruokaa itselleen ja syntymättömälle lapselleen. Samassa tiedotteessa irakilaisperheen isä, äiti ja pieni lapsi ”pakevat henkensä edestä” vielä saapuessaan Serbiassa sijaitsevaan leiriin, vaikka Irak on jo yli 2000 kilometrin päässä. Ja henkensä edestä pakeneminen ei tietenkään pääty Serbiaan, vaan perhe ottaa Mastercard-korttinsa mukaan matkaan ja käyttää sen vasta Saksassa ostaakseen lauttaliput Hollantiin, jossa asuu heidän sukulaisiaan.
Avustusjärjestö Mercy Corpsin edustaja myöntääkin, että päätavoite on edistää siirtolaisten liikkumisen vapautta ja antaa heille lisää arvokkuutta.
– Päätavoite on auttaa ihmisiä toimimaan itsenäisesti, sanoo korttien jakelusta vastaava Thomas Byrnes. Tällä tavoin ihmisillä on mahdollisuus käyttää rahat haluamallaan tavalla missä päin maailmaa tahansa.
Mastercard ja George Soros yhteistyössä ”lievittämässä siirtolaiskriisiä”
Mastercardin toimitusjohtaja Ajay Banga ja George Soros tapasivat tammikuussa 2017 maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa, jossa he solmivat yhteistyösopimuksen. Soros sitoutui investoimaan 500 miljoonaa dollaria hankkeisiin, jotka tarjoaisivat ratkaisuja siirtolaisten ja pakolaisten kohtaamiin haasteisiin.
Yksi näistä George Sorosin rahoittamista ratkaisuista liittyy Mastercard-maksukorttien jakamiseen avustusjärjestöjen kautta laittomasti EU-alueelle pyrkiville siirtolaisille.
Slovenialainen TV-ohjaaja Ninoslav Vucetic jakoi jo lokakuussa 2018 kuvan Mastercard-maksukortista, jossa komeilee EU:n ja UNHCR-järjestöjen logot:
BANČNE KARTICE so tudi dokaz, kako EU uničuje Europsko kulturo.!? Vabi jih z denarjem, da povzročajo nasilje.??
KDO migrantom daje takšne bančne kartice za dvigovanje denarnih sredstev, brez imena in priimka? Imajo jih mnogi ILEGALNI MIGRANTI,na mejnem prehodom 'MALJEVAC pic.twitter.com/NXrGnJmhGL— RADIO SLOVENEC (@RadioSLOVENEC) October 29, 2018
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.