Artikkeli kuva

Tossavainen: EU on varkaiden paratiisi

06.11.2013 |18:48

Viime vuonna EU:n budjetista meni vääriin taskuihin 4,8 % eli yli kuusi miljardia euroa. Siis yli kuusi tuhatta miljoonaa euroa. Se on paljon.

Maakohtaisia tilastoja en ole havainnut. On kuitenkin todennäköistä, että Alppien pohjoispuolella väärinkäytökset ovat vähäisiä etelään verrattuna. Näin ollen eräissä etelän maissa hävikki on mitä ilmeisimmin yli 10 %.

Ja kannattaa huomata sekin, että melkoinen määrä vilungeista jää tarkastajilta huomaamatta. Nämä lisäten voidaan todeta, että EU on varkaiden paratiisi.

Eniten väärinkäytöksiä todettiin maaseudun kehittämisessä, ympäristöasioissa, kalastuksessa ja terveysasioissa.

Perussuomalaiset ovat todenneet, että “missä EU, siellä ongelma” ja että “vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta”. Olemme olleet ja olemme edelleenkin oikeassa.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
5.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää