
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Lehtikuva Aleksi Tuomola
Ylen hallintoneuvoston jäsen Reijo Tossavainen (ps.) katsoo, että yleisen hyväksyttävyyden kannalta olisi hyvä, jos myös Yleisradio osallistuisi yleisiin säästötalkoisiin.
– Kun kaikkialta muualtakin on leikattu, yhteisvastuun ja yleisen hyväksyttävyyden kannalta olisi hyvä, jos kaikki olisivat samalla asialla. Siksi kannatan henkilökohtaisesti Ylen indeksikorotuksen puolittamista parin-kolmen vuoden ajaksi, kansanedustaja Tossavainen sanoi eduskunnassa tiistai-iltapäivänä.
Valtionvarainvaliokunnan verojaoston jäsenet Maria Lohela (ps.) ja Ville Vähämäki (ps.) toivovat myös, että Yle-vero otettaisiin tarkastelun alle.
– Kun lähes kaikkialta muualtakin ollaan säästämässä, niin ei ole kohtuullista ajatella, että Yle olisi tästä poikkeus. Kun hallitus on jo jäädyttänyt mm. lapsilisien tason, tulisi vakavasti edes pohtia koko Yle-veroindeksin jäädyttämistä tai vähintäänkin indeksikorotuksen liudentamista, kansanedustajat toteavat.
Orpo ja Backman
siirsivät hallintoneuvostolle
Yleisradio oli juuri kertonut, että hallituspuolueiden ryhmäjohtajat olivat siirtäneet pohdinnan Ylen indeksipoiston tarpeellisuudesta Ylen hallintoneuvostolle. Hallintoneuvoston kokous pidetään jo tänään kello 17. Tossavainen ihmetteli asian siirtoa hallintoneuvostolle, kun kyseessä on eduskunnalle kuuluva lainsäädäntöasia. Kokoomuksen ryhmäjohtaja Petteri Orpo sanoi Ylelle, että hallintoneuvosto on oikea taho pohtimaan tätä asiaa. Heillä on valmius pohtia Ylen rahoitusta ja Yle-maksua. Kaikki eduskuntapuolueet ovat kristillisdemokraatteja lukuunottamatta edustettuina hallintoneuvostossa. Neuvosto voi päättää, palauttaako se indeksikorotuksen eduskunnan uudelleen päätettäväksi. Hallitusryhmien neuvottelussa kokoomus oli valmis pohtimaan indeksikorotuksesta luopumista jo ensi vuonna.
– Tässä taloudellisessa tilanteessa Yle-indeksin jäädyttämistä pitäisi voida harkita. Kaikki uudet menot ja verot ja veroluonteiset maksut pitää voida olla harkittavissa, Orpo sanoi Ylelle.
SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman vastusti: laki Ylen rahoituksesta on tuore, eikä siihen ole muutostarpeita. Jos Yleltä otettaisiin varoja pois, se ei auttaisi yksityistä puolta mitenkään, Backman totesi.
Orpo arvioi, että jos hallintoneuvosto määrää rahoituksen uudelleen eduskunnan päätettäväksi, rahoitus lyötäisiin loppuun budjettiriihessä ja säästöt alkaisivat 2015. Orpo toivoi asiassa yksimielisiä päätöksiä. Ylen indeksileikkausta esitti äskettäin keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Tämä tuli ilmeisesti yllätyksenä keskustalaisille Ylen hallintoneuvoston jäsenille. Ainakin Mikko Alatalo vastusti indeksileikkausta jyrkästi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Lue lisää
Lue lisää