Artikkeli kuva

LEHTIKUVA VESA MOILANEN

Turunen: Pankkien stressitesteistä tulossa täysi farssi

30.04.2014 |13:19

Euroopan pankkiviranomainen (EBA) julkaisi eilen EU-laajuisessa pankkien stressitesteissä käytettävät menetelmät ja skenaariot. Samalla paljastui se mitä perussuomalaiset ovat pelänneet jo pitkään. Edellisten stressitestien täydellisistä epäonnistumisista ei ole opittu EU:ssa mitään, vaan näistäkin stressitestistä on tulossa täysi farssi.

– Meille on useaan otteeseen vakuutettu komission ja EKP:n taholta, että tällä kertaa EU:n pankkien taseet läpivalaistaan kunnolla ja tehdään stressitestit perusteellisesti, perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan jäsen Kaj Turunen kertoo.

Pankkien taseiden läpivalaisu tehdään EKP:n toimesta perusteellisesti. Tämä ei kuitenkaan ole Turusen mielestä millään muotoa riittävää, jos stressitestejä ei tehdä kunnolla.

– Näin on jälleen kerran kuitenkin käymässä, sillä stressitestissä esimerkiksi oletetaan, että pahimmassa tapauksessa Kreikan valtiovelkakirjojen korot palaavat viime kesän tasolle ja Espanjan ja Italian taloudet supistuvat vähemmän kuin viime vuonna. Nämä ovat sopivat oletukset korkeintaan perusskenaarioksi ja realistisen epäsuotuisan skenaarion oletukset olisi pitänyt ottaa vuosien 2008 – 2013 toteutuneesta kehityksestä, Turunen sanoo ja ihmettelee, miksi näin iso ja tärkeä työ halutaan vesittää.

Japani lakaisi ongelmat maton alle

EU:n keskeinen taloudellinen ongelma on Turusen mukaan pankkisektorin epäselvä tila. Tämä vaikeuttaa yrityslainoituksen saatavuutta. Ilman yritysrahoituksen elpymistä taas talouskasvun eväät ovat heikot.

– On ensiarvoisen tärkeätä, että pankkien taseet ja pääomatarpeet selvitetään, jottei meille käy niin kuin Japanille. Siellä pankkien ongelmien lakaiseminen maton alle on johtanut vuosikymmenten aneemiseen talouden tilaan, Turunen painottaa.

– Euroopan pankkiviranomaisten on ensitilassa kiristettävä stressitestien skenaarioita. Näin saisimme realistisen kuvan pankkien pääomatarpeesta ja luottamus EU:n pankkisektoriin saattaisi palautua.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
8.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää