Työvoimapulan ennustajista on ylitarjontaa, mutta karu fakta on, että erikoislääkäreiden sijaan Suomeen maahanmuuttaa puutteellisesti koulutettua väkeä

Taloustoimittaja Ilmari Tarkkonen kirjoittaa työvoimapulasta, jota on ennustettu Suomeen tulevaksi puolen vuosisadan ajan.

Vakava huoli työvoiman loppumisesta esitettiin jo Kalevi Sorsan ollessa pääministerinä 1970-luvulla. Välittömästi uhkaava työvoimapula on vaaninut nurkan takana kaikki nämä vuodet Kalevi Sorsan pääministeriajoista lukien. Kun suuret ikäluokat olivat eläköitymässä, niin pidettiin jo aivan selviönä, että työvoima loppuu – ei loppunut. Eikä ole loppunut myöhemminkään. Sen sijaan työttömyys kukoistaa. Meillä on lähes ennätystyöttömyys, joka on voimakkaasti lisääntynyt viimeisen vuoden kuluessa. Huoli työvoiman loppumisesta on jostain syystä kuitenkin huikeaa.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 327 100 työtöntä työnhakijaa. Työttöminä ja työhaluisina on korkeasti koulutettuja sekä luonnontieteellisen tai vaihtoehtoisesti humanistisen koulutuksen saaneita ihmisiä, joilla on kyky ilmaista itseään virheettömällä suomen kielellä ja joista moni lisäksi hallitsee ruotsin ja englannin kielen. Työttöminä on myös toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä sekä henkilöitä, joilta puuttuu toisen asteen koulutus. Tuohon joukkoon mahtuu paljon motivoituneita työhaluisia ihmisiä.

Puhutaan työvoiman kohtaanto-ongelmasta. Väitetään, että nykyisestä työvoimareservistä ei löydy tarpeita vastaavaa työvoimaa, eikä sitä ole työvoimareservistä kohtuudella koulutettavissa. Tällaisen väitteen esittäjän tulisi olla hyvin täsmällinen esittämissään väitteissä ja konkretisoida millaisen osaamisprofiilin henkilön hän sitoutuu tai joku hänen tiedossaan oleva yksilöity työnantaja sitoutuu palkkaamaan ja millaisin ehdoin. Näin meneteltäessä ongelmaan olisi mahdollista käydä käsiksi.

Akateemiset työvoimapula-ammatit

Suomen ammattibarometrista on luettavissa millaisista osaajista on pulaa. Tarkastellaan 15 yleisintä työvoimapula-ammattia. Aloitetaan tarkastelu pula-ammateista, joihin koulutus on kaikista pisin. Tällaisia ammatteja ovat listalla yleislääkäri, erikoislääkäri, hammaslääkäri, psykologi, puheterapeutti, erityisopettaja, sosiaalityön erityisasiantuntija, lastentarhan opettaja ja sairaanhoitaja. Pelkästään kielitaitovaatimusten vuoksi lienee aika selvää, että nopeita ratkaisuja ei tähän kysymykseen ole saatavissa Suomen rajojen ulkopuolelta.

Jos Suomeen halutaan pysyvästi asumaan eurooppalaisen yliopistotasoisen koulutuksen saaneita erityisosaajia, niin on syytä pysähtyä pohtimaan millä ehdoin on realistista löytää maailmalta tällaisia henkilöitä. Esimerkkinä voitaisiin ajatella ranskalaista tietotekniikan osaajaa, jonka suku ja muut sidosryhmät ovat Ranskassa hänen omalla kieli- ja kulttuurialueellaan. Käytännössä realismia on, että tuollainen henkilö voi muuttaa suomeen avioliiton kautta tai sitten hän voi tulla johonkin määräaikaiseen projektiin, joka sattuu sopimaan hänen elämäntilanteeseensa. Tällaisten maahanmuuttajien houkutteleminen kymmenin tuhansin Suomeen pysyvästi asumaan on kuitenkin epärealistinen ajatus, vaikka tällaisille maahanmuuttajille annettaisiin elinikäinen verovapaus. Tosin maahanmuuttajien erivapaudetkin ovat suomalaisia syrjiviä etuuksia. Jos taas halutaan rekrytoida kehitysmaiden muutamat harvat länsimaisen tasoisen yliopistokoulutuksen saaneet erityisosaajat, niin voidaan kysyä kuinka eettistä tällainen toiminta on. Ja vaikka päätettäisiin toimia tuolla tavoin epäeettisesti, niin suuressa mittakaavassa ei ratkaisua tähän ongelmana ole kehittyvistä maista löydettävissä.

Toisen asteen työvoimapula-ammatit

Toisen asteen koulutuksen edellyttäviä pula-ammatteja top 15 listalla, ovat lähihoitaja, kattoasentaja, suuhygienisti, puhelinkeskuksen myyjä, maansiirtokoneen kuljettaja ja asiakaspalvelukeskuksen myyjä. Nämä tehtävät ovat sellaisia, että niissä on mahdollista aloittaa työskentely suhteellisen lyhyen korkeintaan muutaman vuoden koulutuksen jälkeen, jos taustalla on toisen asteen suomalainen koulutus. Onko todella niin, että 327 100 työttömän joukosta ei löydy sellaisia henkilöitä, jotka eivät suoriutuisi näistä tehtävistä joko heti tai kohtuullisen muuntokoulutusjakson jälkeen? Eikö tämä reservi olisi syytä aina ensin käydä läpi ennen kuin ryhdytään hakemaan ratkaisua maahanmuutosta. Voiko todella olla niin, että tällaiset toimet on järkevämpää täyttää kielitaidottomalla henkilöllä, jonka ammattitutkintotodistusta työnantaja ei osaisi edes lukea, jos sellaista ylipäätänsä kysytään tai on olemassa.

Perusasteen työvoimapula-ammatit

Top 15 listalta ei löydy sellaisia ammattinimikkeitä, joihin ei edellytettäisi vähintään toisen asteen koulutusta. Tarkasteltaessa millaisia työperäisiä maahanmuuttajia Suomeen saapuu, niin havaitaan, että valtaosin top 10 vuonna 2020 myönnetyt työntekijän oleskeluluvat kohdistuivat sellaisille ammattinimikkeille, joiden harjoittajilla ei useinkaan edellytetä edes toisen asteen tutkinnon suorittamista. Top 10 myönnetyt työntekijän oleskeluluvat olivat toimisto- ja laitossiivoojat, hitsaajat ja kaasuleikkaajat, kasvihuoneviljelijät ja työntekijät, avustavat hoitotyöntekijät, ajoneuvojen kuljettajat, rappaajat, rakennusmaalarit ja betoniraudoittajat. Jos nyt olisi välitön tarve saada em. ryhmään kuuluva työntekijä vakituiseen työsuhteeseen ja valmiutena olisi maksaa sellaista palkkaa, jolla Suomessa tulee toimeen, niin onko todella niin, että tekijää ei löydy 327 100 työttömän joukosta.

Kohtaanto-ongelma on maahanmuuton rakenteessa

Jos ulkomailta tulee Suomeen työntekijä, vaikka työttömien joukosta olisi kohtuudella koulutettavissa henkilö tarvittavaan tehtävään, niin syntyy tilanne, jossa meillä on kahden henkilön kulut, mutta vain yhden henkilön työpanos. Tällainen toiminta ei paranna meidän huoltosuhdetta.

Jos epämääräiset pelottelut työvoiman loppumisesta eivät ole realisoituneet 50 vuodessa, niin pelottelun uskottavuus alkaa olla vaarassa. Toki työvoiman tarve-ennustetta tulee ylläpitää ja koulutuspaikat suunnitella sen mukaisesti. On esimerkiksi tiedossa, että tekninen kehitys ja yhteiskunnan monimutkaisemmaksi muuttuminen lisäävät jatkuvasti osaamistason tarvetta ja vähentävät kouluttamattoman tai vähemmän koulusta saaneen työvoiman kysyntää. Jos yhteiskunta epäonnistuu työvoiman tarvearvioissaan, niin on yhteiskunnan velvollisuus kantaa vastuuta omista epäonnistumisistaan ja pyrkiä oikaisemaan tilanne esimerkiksi lisäkoulutuksella.

On huomioitavissa myös kulttuurilliset asenteet. Jos tulija on kulttuurillisesti oppositioasemassa länsimaiseen kulttuuriin nähden, niin sillä varmasti on vaikutuksia sopeutumiseen, mutta tätä asiaa ei päätöksenteossa haluta myöntää. Ihmisen sopeutumisella taas on vaikutuksia sekä tulijalle itselleen että ympäröivälle yhteisölle ja nämä vaikutukset ovat myös taloudellisia.

Näyttää siltä, että varsinainen työvoiman kohtaanto-ongelma ei ole Suomen sisällä, vaan vaikuttaakin olevan siinä millaista väkeä Suomeen tulee ja millaista väkeä suomeen tarvittaisiin. Jos oikeasti oltaisiin huolestuneita työvoiman riittävyydestä pitkällä aikavälillä, niin ratkaisu voisi olla esimerkiksi ansiotulon verotuksen lasku ja perheverotukseen siirtyminen. Syntyvyyden nousun kautta saadaan huoltosuhde korjattua kestävällä tavalla.

Lähteet: 1, 2, 3.