

LEHTIKUVA
Unkari kiristää maahanmuuttopolitiikkaansa entisestään – Brysselin arvellaan hiiltyvän
Unkari kaavailee kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaansa vielä helmikuun aikana, Politico-lehti kirjoittaa. Laittomasti maahantulleiden siirtolaisten vapaa liikkuminen aiotaan estää turvapaikkahakemuksen aikana. Unkari perustelee toimiaan Schengen-sopimuksen “systemaattisella väärinkäytöllä”.
Pääministeri Viktor Orbánin tiedottaja Zoltan Kovacs kertoo maahantulleiden säilönnän olevan tarpeen. EU:n arvellaan kihisevän kiukusta Unkarin muutoksille. Unkarin mielestä viime viikonlopun Maltan kokousanti todistaa Unkarin muutosten olevan tuiki tarpeellisia.
Turvapaikanhakijat tiukasti säilössä
Unkarin vastaanottokeskuksissa on tällä haavaa kahdenlaista liikkumisvapautta. Perheet saavat päiväsaikaan liikkua vapaasti. Sen sijaan turvapaikkahakemusten käsittelyajaksi säilöön otetut hakijat voidaan pitää tallessa korkeintaan puoli vuotta.
Uuden lain mukaan säilönnälle ei ole takarajaa, vaan hakijat pysyvät tallessa koko hakemuskäsittelyajan.
Kovacs kertoi, että turvapaikanhakijoita on kadonnut teille tietämättömille ennen hakemuksen käsittelyä ja mahdollista pakolaisaseman myöntämistä. Kovacs lisäsi, että Eurooppa tarvitsee fyysiset rajat, jotta ihmissalakuljettajien harjoittama elinkeinomalli voidaan kumota.
Keskuksesta voi palata lähtömaahan
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on esittänyt huolensa Unkarin aikeille. Unkari on vakuuttanut suljettujen vastaanottokeskusten noudattavan ihmisoikeussopimuksia. Keskuksiin ei kuitenkaan päästetä toimittajia.
Unkarin mukaan kyse ei ole kuitenkaan vankiloista, sillä keskuksista voi koska tahansa palata tulijoiden lähtömaihin.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puola seuraa Unkarin mallia, rakentaa turvapaikanhakijoille konttileirejä – kansalta tukea, EU odotetusti nihkeänä
Viikon suosituimmat

Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain ja säilöönoton kiristykset – Vigelius: ’’Laittomasti maassa oleskelevien maastapoisto tehostuu ja vierastaistelijoiden paluu estetään’’
Eduskunta äänesti tänään ulkomaalaislain tiukennuksista.

Ari Koponen: Islamia ei pidä tuoda ylioppilaskirjoituksiin
Opetushallituksen työryhmän esitys islamin uskonnon kokeen lisäämisestä ylioppilastutkintoon on järjetön, sanoo kansanedustaja Ari Koponen.