Unkarissa äänestetään tänään – Orbánin johtaman Fidesz-puolueen voittomarginaalia jännitetään

08.04.2018 |20:30

Unkarin parlamenttivaaleissa jännitys kohdistuu vain siihen, voittaako pääministeri Viktor Orbánin Fidesz-puolue kaksi kolmasosaa paikoista, vaiko vain yksinkertaisen enemmistön. Kahden kolmasosan enemmistöllä Orbán voisi tehdä muutoksia maan perustuslakiin. Tämä mahdollisuus on saanut oppositiopuolueet jopa taktikointiin ja jättämään asettamasta ehdokkaita.

Tällainen ehdokasboikotti perustuu siihen, että osa paikoista jaetaan suoraan vaalipiirin voittajille. Oppositiokenttää ei haluta pirstouttaa, koska se voisi sementoida Fideszille useamman parlamenttipaikan.

Orbán on kampanjassaan pontevasti pitänyt esillä kansallismielisyyttä. Hän on kritisoinut erityisesti EU:n maahanmuuttopolitiikkaa.

Orbán tavoittelee kolmatta peräkkäistä kautta Unkarin pääministerinä. Vaalipäivä on alkanut tavanomaista vilkkaampana, minkä on arveltu heikentävän Fideszin enemmistöä.

Puolan Kaczyński: Fidesz näyttää suuntaa Euroopalle

Puolan hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen puheenjohtaja Jarosław Kaczyński kertoi Fideszin politiikan antavan oikean suunnan Euroopalle. Hänen mukaansa EU:n vahvuus perustuu vahvoihin kansallisvaltioihin ja vapaaehtoiseen yhteistyöhön.

Tämä sivaltaa suoraan EU-maiden enemmistöpäätöksellä runnottua turvapaikanhakijoiden uudelleensijoituspäätöstä. Puola ja Unkari ovat vastustaneet kiivaasti päätöstä jopa siinä määrin, että Euroopan komissio on turvautunut koviin otteisiin, jotka läpimennessään voisi viedä mailta äänioikeuden Eurooppa-neuvoston kokouksissa.

Se tarvitsee kuitenkin yksimielisen päätöksen. Puola ja Unkari ovat ilmoittaneet, että he käyttävät veto-oikeuttaan vesittäen komission kaavailut.

Toiseksi Fideszin europarlamenttiryhmä EPP ei ole innostunut puuttumaan Unkarin toimiin. EPP on suurin europarlamenttiryhmä ja Suomesta siihen kuuluu Kokoomus.

EPP:n puheenjohtaja Manfred Weber on tukenut Orbánin uudelleenvalintaa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää