Urpilainen Demokraatissa: Suomen tilanne pahempi kuin 1990-luvulla

13.08.2013 |12:38

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen varoittaa Suomen taloudellisen tilanteen olevan nyt pahempi kuin 1990-luvulla. SDP:n puheenjohtaja puhui SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa.

– Toverit, me olemme tänään vaikeammassa tilanteessa kuin 1990-luvulla. Teollisuuttamme kohtaa paljon tuota aikaa kouriintuntuvampi rakennemuutos. Väestön nopea ikääntyminen, joka tuolloin oli vielä kaukana tulevaisuudessa, on nyt täällä, Urpilainen varoitti puolueen äänenkannattajan Demokraatin mukaan.

Hänen mukaansa 300 000 työttömästä jokainen on liikaa. Hän peräänkuulutti määrätietoista teollisuuspolitiikkaa, joka varmistaisi teollisuutemme tulevaisuuden.

– Tätä työtä meidän olisi syytä tehdä ripeästi yhdessä alan toimijoiden, elinkeinoelämän, ay-liikkeen ja tutkijoiden kanssa, Urpilainen sanoi.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää