Tervetuloa Skalppilan yläasteelle! Aloitetaan alkemian tehtävillä:
Tehtävä 1: Hyvä ystäväsi on rahapulassa ja hän pyytää sinulta satasta lainaksi. Hän lupaa maksaa täyden summan takaisin, kuitenkin yhdellä ehdolla. Näet sillä, että heti kun hän on saanut satasensa, hän antaa sinulle neljä kymppiä takaisin. Sinä laitat takaisin saamasi kympit pankkiin ja odotat, että talletuskorko kasvattaa neljä kymppiäsi takaisin sataseksi. Joudut odottelemaan joitain vuosikymmeniä, mutta lopulta saat rahasi takaisin. Lainaatko satasen?
Tehtävä 2: Olet pankinjohtaja. Luoksesi saapuu hampuusi, joka pyytää miljoonan euron lainaa. Hampuusin ronski ulkonäkö pelottaa sinua hieman, etkä voi olla täysin varma siitä, että rakas pankkisi saa rahat takaisin. Muistat hämärästi, että pankinjohtajakoulussa opetettiin jotain vakuuksien pyytämisestä. Ennen kuin ehdit löytää kirjahyllystäsi ”Banking-for-dummies”-opuksen, hampuusi ehdottaa seuraavanlaista järjestelyä: sinä myönnät lainan, hän maksaa summasta 40 prosentin vakuuden ja pitää itse loput rahat. Sinä laitat vakuuden naapuripankkiin korkoa kasvamaan. Odotat vuosikymmeniä, joiden jälkeen vakuudet vastaavat koko lainasummaa. Myönnätkö miljoonat?
Tehtävä 3: Toimit valtionvarainministerinä Suomi-nimisessä valtiossa. Kaukaisen kriisivaltion edustajat saapuvat pakeillesi tiedustelemaan, voisitko vipata tukun miljardeja. Ehdot ovat samat kuin tehtävässä numero kaksi. Vippaatko miljardit?
+++
Jokainen koululainen, joka malttaa yläasteen matematiikan tuntien aikana pysytellä hereillä ja poissa pahanteosta, oppii inflaation käsitteen. Pääpiirteissäänhän inflaatiossa on kyse siitä, että rahan arvo heikkenee ajan kuluessa. Euro tänään on arvokkaampi kuin euro viidenkymmenen vuoden päästä. Arkikokemuskin vahvistaa tämän. Kahvi, joka maksoi ennen markan, maksaa nyt viisinkertaisen summan. Niin kuin monet muutkin asiat.
On erikoista, että asia joka opetetaan Suomessa joka ikiselle koululaiselle, on unohtunut paikassa, jossa sen kaikkein viimeiseksi voisi olettaa unohtuvan. Valtionvarainministeriö on uppoutunut korviaan myöten suohon, joka johtuu viime kädessä samanlaisesta lainanannosta kuin yllä kuvatuissa tehtävissä.
Kreikan lainojen takauksista on puhuttu paljon. Erittäin monimutkaisen vakuusjärjestelyn taustalla vaikuttaa kuitenkin yllättävän simppeli mekaniikka: Suomi antaa lainaa, Kreikka palauttaa välikäsien kautta osan Suomen omasta rahasta vakuudeksi. Suomi jää odottamaan vuosikymmeniksi vakuuksien korkojen kertymistä.
Tässä ei ole tietenkään päätä eikä häntää, koska pitkällä aikavälillä inflaatio syö rahan arvon ja Suomelle jää pelkkä luu käteen. Mutta niin vain on tehty.
Tekisi mieli osoittaa syyttävällä sormella valtionvarainministeriön virkamiehiä, mutta he ovat mitä ilmeisimmin vain tehneet sen, mitä heidän on käsketty tehdä. Lainaan tässä yhteydessä Ylen Jälkiviisaissa asiaa kommentoinutta Kalle Isokalliota, joka summaa tapahtuneen kulun varsin hyvin:
– Valtionvarainministeriön virkamiehet tekivät aivan kuninkaallisen suorituksen. He joutuivat Jutta Urpilaisen vangiksi. Urpilainen antoi vaaleissa katteettoman lupauksen siitä, että hankitaan vakuudet – joka on mahdoton asia. Hetemäki joukkoineen neuvotteli Urpilaisen lupauksen johdosta aivan epätoivoisessa tilanteessa ratkaisun, joka saatiin näyttämään ”joltain”.
Niin.
Näytämme elävän maailmassa, jossa valtionvarainministeri pakottaa omat virkamiehensä julkaisemaan laskelmia, jotka he itsekin tietävät vääriksi. Ja häpäisee niin tehdessään itsensä lisäksi myös alaisensa.
Lue myös: Urpilainen pakotti virkamiehensä alkemisteiksi – Kreikka-vakuudet jäävät väkisinkin vajaiksi >
Teksti on julkaistu Perussuomalainen 7/2013 -lehdessä.
Matias Turkkila