Yhdysvaltain ulkoministeriö tiedottaa, että ulkoministeri Marco Rubio on peruuttanut kolmen Iranin kansalaisen pysyvät oleskeluluvat. Kyseessä ovat edesmenneen kenraalimajuri Qasem Soleimanin veljentytär sekä tämän aviomies ja tytär.
Qasem Soleimani oli Iranin islamilaiseen vallankumouskaartiin kuuluvien Quds-joukkojen komentaja. Quds-joukot toimivat myös Iranin ulkopuolella aseistaen ja kouluttaen Iranin tukemia terroristiryhmiä esimerkiksi Syyriassa ja Irakissa. Kenraalimajuri Soleimani sai surmansa Yhdysvaltain drooni-iskussa Irakissa tammikuussa 2020.
Kenraalimajuri Soleimanin veljentytär ja tämän tytär ovat nyt maahanmuuttopoliisi ICE:n huostassa odottamassa maastakarkotusta. Heidät otettiin kiinni Los Angelesissa, jossa he olivat asuneet.
”Suuren saatanan” elämäntapa ja luksustavarat kelpasivat
Kaliforniassa asuessaan iranilaisnaiset olivat nauttineet luksustyylistä ja länsimaisesta elämäntavasta täysin rinnoin. Heidän Instagram-kuvissaan esittelemänsä paljastava pukeutuminen on täysin Iranin islamilaisen hallinnon arvojen vastaista.
Vaikka kenraalimajuri Soleimanin veljentytär näyttää nauttineen länsimaisesta vapaudesta, hän oli silti sosiaalisessa mediassa uskollinen Iranin islamistiselle hallinnolle ja vallankumouskaartille. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan hän oli juhlinut hyökkäyksiä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan ja kutsunut Amerikkaa ”suureksi saatanaksi”.
Valheellinen turvapaikkahakemus
Soleimanin veljentytär tuli Yhdysvaltion vuonna 2019 turvapaikanhakijana. Yhdysvaltain ulkoministeriö pitää hänen turvapaikkahakemustaan valheellisena, koska nainen oli käynyt Iranissa ainakin neljä kertaa pysyvän oleskeluluvan saatuaan, kertoo uutiskanava CBS.
– Oleskelulupa Yhdysvalloissa on etuoikeus, toteaa sisäisen turvallisuuden ministeriön tiedottaja Lauren Bis. Jos meillä on syytä epäillä, että oleskeluluvan haltija edustaa uhkaa maallemme, oleskelulupa perutaan.
Muidenkin iranilaisten oleskelulupia peruttu
Myös ulkoministeriö korostaa tiedotteessaan, että Trumpin hallinto ei anna ”anti-amerikkalaisia terroristihallintoja tukevien” ulkomaan kansalaisten pesiytyä Yhdysvaltoihin.
Muidenkin Iranin hallinnon johtajien sukulaisten oleskelulupia on peruttu. Iranin turvallisuusneuvoston entisen johtajan Ali Larijanin tyttären oleskelulupa peruttiin äskettäin. Tytär ja hänen miehensä eivät ole tällä hetkellä Yhdysvalloissa. Ali Larijani kuoli viime kuussa Israelin ilmaiskussa.