Iranin vallankumouskaarti
USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.
07.04.2026 |21:09
Junnila Iranin tilanteesta: ”Iranin vallankumouskaarti julistettava terroristijärjestöksi”
Lähteet kertovat jopa tuhansien ihmisten kuolleen kolmatta viikkoa jatkuneissa hallituksenvastaisissa protesteissa Iranissa. Viranomaiset ovat pidättäneet arviolta vähintään kymmenen tuhatta mielenosoittajaa. Tarkkoja lukuja ei voi saada, koska Iran estää pääsyn internetiin lähes koko maassa ja rajoittaa kansainvälisten uutistoimistojen toimintaa.
14.01.2026 |13:51
Iranin johto taistelee väkivaltaisesti olemassaolostaan – islamilaisen valtion romahdusta ei silti voi enää estää
21.11.2022 |10:54
Israel tuhosi dronetehtaan Syyriassa – Iran kerjää verta nenästään myymällä tappokoneita Venäjän armeijalle
24.10.2022 |14:55
Koirat, kissat ja kanit pannaan Iranissa – vanhoillinen papisto haluaa eroon lemmikeistä
13.12.2021 |10:38
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää






























