Kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä toimiva Matti Hukari tarkastelee Saksan energiapolitiikan muutosta ja uusiutuvien energiamuotojen työllisyysvaikutuksia.
Ronald Reagan letkautti Neuvostoliitosta 1920-luvulla paenneen pianisti Horowitzin taiteilijajuhlassa valkoisessa talossa vuonna 1985, että kommunistit lukevat Marxia ja Leniniä, kun taas antikommunistit – kuten mainittu Horowitz – ymmärtävät lukemansa Marxin ja Leninin. Sama näyttää pätevän vihreisiin ja ilmastoraportteihin. Vihreät lukevat teoreettisia vihreän talouden laskelmia sujuvasti ymmärtämättä niiden vaikutusta työllisyyteen ja ympäristön tilaan. Teollisuudessa työskentelevät tajuavat teorioiden toimimattomuuden. Kun kuuntelee Suomen vihreiden ja joidenkin muidenkin poliitikkojen mantraa Saksan energiakäänteen autuudesta, Reaganin sana tulee lihaksi. Mieleen tulee DDR:n sosialistisen järjestelmän suitsuttaminen, vaikka jokainen maassa käynyt näki todellisuuden.
Saksa on luonut kalliin tuetun uusiutuvan energian ja uusien hiilivoimaloiden epäpyhän allianssin. Saksassa tuetaan uusiutuvan energian tuotantoa 24 miljardilla eurolla (293 € per saksalainen) vuonna 2014. Tällä saadaan aikaan 13 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta ja 24 prosenttia sähkönkulutuksesta. Silti maan hiilidioksidipäästöt ovat 60 prosenttia suuremmat asukasta kohden kuin naapurimaassa Ranskassa. Ranskan sähköntuotanto perustuu yli 75 prosenttisesti ydinvoimaan kun Saksassa 45 prosenttia sähköstä tehdään rusko- ja kivihiilellä. Tästä huolimatta Saksan vihreiden propagandakoneisto toistaa olevansa ilmastopolitiikan edelläkävijä. Tulevaisuuden päästöjen lisäämiseksi uusia hiili- ja kaasuvoimaloita on rakenteilla tai suunnitteilla 17 gigawatin tehon verran.
Saksan talouden hyvä menestys ja vähäinen työttömyys perustuvat kymmenkunta vuotta sitten toteutettuihin ankariin työmarkkinauudistuksiin ja matalapalkka-alojen sekä epätyypillisten työsuhteiden lisäämiseen niin sanotun minijob-järjestelmän avulla. Käytännössä 4 miljoonaa työntekijää (12 prosenttia työvoimasta) saa alle 7 euron tuntipalkkaa. Sen avulla Saksan teollisuus on viime vuosina saatu erittäin kilpailukykyiseksi, mutta siitä huolimatta juuri nämä vihreiden teoreetikkojen hehkuttamat uusiutuvan energian ”vihreät työpaikat” ovat sijoittuneet Kiinaan. Suomen vihreiden mantrana on ympäristöministeri Ville Niinistön johdolla uskoa kuinka Saksassa ”vihreä talous” luo työpaikkoja. Tosiasiassa Saksan energiantuotanto ylläpitää kotimaansa työpaikkoja säätövoimana käytettävien hiilivoimalaitosten kautta. Ruskohiili on saksalaisille kotimaista polttoainetta ja Saksa tuki tämän fossiilisen polttoaineen käyttöä 2 miljardilla eurolla OECD:n raportin mukaan vuonna 2011. Lisäksi kesäkuun 2011 lakimuutoksella yli kaksituhatta suuryritystä vapautettiin ekoverosta, jota suurten fossiilisten energian kuluttajien tulisi maksaa. Vuonna 2013 tämän alennus teki 4 miljardin aukon valtion kassaan. Huolimatta edellä mainitusta ekoveron palautuksesta on saksalainen teollisuus äänestämässä jaloillaan kalliin sähkön kurimuksesta. Viime vuonna saksalainen kemianteollisuus investoi ensi kerran sitten sodan jälkeen enemmän ulkomaille kuin kotimaahansa.
Hiilivoimaloiden tukea perustellaan Saksassa työllisyydellä, ja todennäköisesti sen hyötysuhde työllisyysmielessä onkin hyvä, ainakin uusiutuvien tukeen verrattuna. Tuulivoiman ja aurinkovoiman työllisyysvaikutukset nimittäin kohdistuvat eniten Kiinaan. Kiina toi vuonna 2012 aurinkopaneeleja Eurooppaan 21 miljardin euron arvosta – tämä vastasi 80 prosentin markkinaosuutta. Marraskuussa 2012 Siemens kirjasi 800 milj. euron tappiot kehittämistään aurinkopaneeleista. Toinen energia-alan jättiyritys Bosch ilmoitti Helmikuussa 2014 lopettavansa aurinkopaneelien valmistuksen kärsittyään 3,7 miljardin euron tappiot. Ongelmaan viimein herättyään EU:n komissio sai heinäkuussa 2013 neuvoteltua Kiinan kanssa keskimäärin 47,6 prosentin tullimaksusta sellaisille aurinkopaneeleille ja niiden komponenteille, joita ei ole hinnoiteltu vapaaehtoisen minimin mukaan. Tätä sovittua minimihintatasoa ei tosin paljastettu.
Aurinkopaneeleja ja tuulivoimaloiden komponentteja tuodaan Kiinasta, koska Saksassa aurinko- ja tuulisähkön tuottajia tuetaan ruhtinaallisesti. Laskun maksavat sähkönkuluttajat kaksinkertaisena sähkön hintana Suomeen nähden. Lisäksi kustannuksiin voisi lisätä toistakymmentä aurinkoenergian toimijan konkurssia. Hövelin tukirahoituksen turvin on maailmalla aurinkopaneelien valmistuskapasiteettia vähintään kaksinkertainen määrä kuin mitä globaalit markkinat tarvitsevat. Vihreä idealismi on siis pilannut markkinatalouteen perustuvan kehityksen ja tyhjentänyt veronmaksajien kukkaron. Tämän vihreän politiikan yhteiskunnallisista vaikutuksistakin on jo tutkimustietoa. Saksa on kolmen kärjessä, kun lasketaan Euroopan maita, joissa varakkaimman ja köyhimmän 20 prosentin välinen kuilu on kasvanut nopeimmin vuosina 2000-2010 (eurostat 2010). Ne kaksi muuta kärkimaata ovat Romania ja Bulgaria.
Saksan energiapolitiikan kelkka on nyt kääntymässä. Koska sähkön korkea hinta luo sosiaalisia paineita, on uusi koalitiohallitus tuonut jo useita lakimuutosehdotuksia, joilla uusiutuvien energian tukia pienennetään. Todennäköisesti se lisää hiilivoimaloiden kilpailukykyä ja tarvetta entisestään.
Suomen kansantalouden arkkuun on lyöty nauloja ahkerasti vihreiden toimesta. Kataisen hallituksen vihreä ilmastopolitiikka on surkuhupaisasti lisännyt kivihiilen polttoa. Meille tämä ei luo työpaikkoja, sillä kivihiili tulee enimmäkseen ulkomaisella merirahdilla Venäjältä ja Puolasta. Oman hitaasti uusiutuvan energiamuodon, eli turpeen käyttöä on ajettu alas. Uusien turvetuotantoalueiden käyttöönotto on tehty lähes mahdottomaksi ja lupaprosessit kestävät 5-10 vuotta. Turveyrittäjän tapauksessa siis kurki sananmukaisesti kuolee ennen kuin suo sulaa. Reilut kymmenen vuotta sitten Suomen silloinen Lipposen hallitus kaatoi vihreiden suhmuroinnin tuloksena EU:ssa parlamentin päätöksen turpeen luokituksesta uusiutuvaksi energiaksi vuotuisen kasvun osalta. Tätäkin kautta vihreä idealismi on maksanut jo miljardeja kansantaloudellemme.
Jos haluamme Suomessa energiapolitiikan työllistävän, tulisi Saksan mallista maksimoida se eniten energiaomavaraisuutta ja työpaikkoja luova – eli säätövoiman – osuus. Suomen tapauksessa se on kotimaista turvetta sekä metsähaketta ja muita puupolttoaineita. Hiilidioksidipäästöjen pienentäminen ei Saksan mallissa olekaan tärkeää. Jos se olisi, niin uusiutuvan energian tukemiseen viime vuosina uhratuilla miljardeilla euroilla olisi Saksassakin rakennettu ydinvoimaloita.
Matti Hukari
Kirjoittaja toimii yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Hän on kirjoittanut kansainvälistä energiapolitiikkaa koskevia artikkeleita ja kirja-arvioita mm. Kanava-lehteen. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.