Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Vähämäki: Varusmiehille kuntokoulutusta ennen palvelusta

15.06.2015 |09:12

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki penää toimia varusmiesten heikkenevät yleiskunnon parantamiseksi.

– Varusmiehistä lähes kolmannes saa kuntotestistä huonon arvosanan. Tämä heikentää merkittävästi sotilastaitojen oppimisen edellytyksiä ja aiheuttaa palveluksen keskeytyksiä, Vähämäki toteaa.

Vähämäki viittaa opetus- ja kulttuuriministeriön selvitykseen vuodelta 2010, josta käy ilmi myös se, että varusmiesten keskipaino on noussut viisi kiloa viidessätoista vuodessa.

Huonokuntoisimmat koulutukseen

Vähämäki ehdottaa kutsuntojen yhteydessä pidettäväksi suppeaa kuntotestiä. Lisäksi hän väläyttää mallia, jossa heikkokuntoisimmat osallistuisivat palvelukseen valmistavaan kuntokoulutukseen komppaniassa ennen muiden saapumista.

– Kaikkein huonokuntoisimmat voisivat aloittaa velvoittavan kuntokoulutuksen hieman ennen varsinaisen palveluksen alkamista. Tämä hyödyttäisi yksilöä ja koulutustavoitteita palvelusaikana, Vähämäki perustelee.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää