”Tänään on kerrottavana erinomaisia energiauutisia”, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa. ”Valtio kasvattaa omistustaan strategisesti merkittävässä kantaverkkoyhtiö Fingridistä. Kriittinen infra on pidettävä omissa käsissä, ja kantaverkko jos mikä on kriittistä infraa.” Osakkeiden kauppahinta on yli 400 miljoonaa euroa.
Purra jatkaa:
”Tänään julkistettu on hyvin erilainen kuin jotkut aiempien vuosien kaupat.
Vuonna 2013 Fortum ilmoittaa myyvänsä sähkönjakelutoimintansa ulkomaisille suursijoittajille. Rahtunen jää Suomeen. Äläkkä syntyy, ihan ansaitusti. Silloinen hallitus yrittää tyynnytellä kansalaisia vakuuttelemalla, ettei hallitus ollut aloitteellinen, ja ettei sähköverkon omistamisella ole valtiolle kriittistä merkitystä. Hallitus korostaa, että kauppa oli Fortumin oma asia, eikä valtion pidä puuttua asiaan.
Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto siunaa kaupat ja vakuuttelee julkisuudessa, ettei uusi omistaja voi vapaasti hinnoitella sähkönsiirtoa.
Myöhempinä vuosina suomalaiset saavatkin sitten ihmetellä sähkön siirtohintojen rajuja korotuksia ja Carunan aggressiivista verosuunnittelua.
On vaikeaa uskoa, miten uskomattoman lyhytnäköistä ja leväperäistä toimintaa on Suomessa nähty.
Kerrataan jatkoaskelet myös: Ensin poliitikot sallivat Fortumin kauppaavan suomalaisten sähkönsiirron kanadalaiselle eläkerahastolle ja australialaiselle finanssitalolle. Fortum kuittaa kaupasta 2,55 miljardia. Sitten lähdetään Saksaan shoppailemaan ja ostamaan Uniperia. Varmaan ajatus ostohetkellä näytti hyvältä, mutta muuttuu hetken päästä painajaiseksi.
Tuttu kuvio: myydään varma, ”tylsä” suomalainen liiketoiminta pois ja lähdetään pelaamaan rulettia maailmalle. Kaikki tietävät tarinan. Marin juhlii Ruisrockissa, Tuppurainen neuvottelee Saksassa. Ja huonosti käy, Uniper kaatuu syliin.
Ei näin. Meidän on kerta kaikkiaan lakattava ampumasta itseämme jatkuvasti jalkaan.
Käännetään suuntaa. Pidetään huolta Suomesta. Uskotaan tähän maahan. Pidetään kiinni siitä, mikä on välttämätöntä ja tärkeää.
Lopetetaan pelaaminen suomalaisten omaisuudella.”
Fingridin A-osakkeet valtiolle
Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan valtioneuvoston yleisistunto on tänään 5. helmikuuta hyväksynyt kaupan, jossa valtio ostaa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta sen omistamat Fingrid Oyj:n A-sarjan osakkeet (311 kpl). Samassa yhteydessä Ilmarinen myy 350 kappaletta B-sarjan osakkeita OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle. .
Kaupan myötä valtion omistajaohjaus strategisesti merkittävässä yhtiössä vahvistuu. Kaupan toteutuessa valtio jää Fingridin A-sarjan osakkeiden ainoaksi omistajaksi.
Kaupan ehtona on eduskunnan myöntämä määräraha.