LEHTIKUVA
Vapaavuori yhteiskunnan puolipersuistumispuheistaan: “Puhuin kirjailijana, en EU:n edustajana”
Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori kiistää puhuneensa perussuomalaisesta puolueesta EU:n edustajana viime viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla.
Kokoomuksen poliitikkona virkaansa noussut Vapaavuori puhui kirjamessuilla Uuden Suomen mukaan muun muassa, kuinka suomalainen yhteiskunta ”puolipersuistui” ja se on huono asia.
– Vahingollisempaa kuin sinänsä eurooppalaisesta näkökulmasta harmittoman populistiliikkeen merkittävä menestys oli se, että tätä perussuomalaisten vyöryä torjuakseen kaikki muut puolueet ryhtyivät patoamaan sitä, ja flirttailemaan näillä ajatuksilla, Vapaavuori sanoi Uuden Suomen mukaan.
Populistien kanssa ei saisi flirttailla
Vapaavuori vertaa Suomen tilannetta Ruotsiin, jossa molemmat iltapäivälehdet kieltäytyivät myymästä ilmoituksia Ruotsidemokraateille vuoden 2010 vaaleissa.
– Suomessa sen sijaan ”media ja muut puolueet flirttailevat iloisesti perussuomalaisten kanssa, ja ikään kuin pyrkivät tekemään siitä tavanomaista puoluetta siinä missä muutkin. Tämä on poliittiselle kulttuurille turmiollista”, Vapaavuori sanoi Uuden Suomen mukaan.
Halusi eristää perussuomalaiset
Perussuomalaisissa heräsi kysymys, edustaako EIP:n varapääjohtaja näkemyksillään EU:n virallista kantaa. Tai kuuluuko EU:n tärkeän instituution johtajan tehtäviin jakaa puolueita vuohiin ja lampaisiin ja suositella, minkä puolueiden kanssa kuuluu tehdä yhteistyötä ja minkä kanssa ei.
Kysymys Vapaavuorelle kuului, pitääkö perussuomalaiset eristää, kuten Ruotsissa on tehty Ruotsidemokraateille.
Vapaavuori kiistää
Vapaavuori vastasi Suomen Uutisten kysymyksiin lyhyesti sähköpostitse. Kysymykset ja vastaukset julkaistaan lyhykäisyydessään tässä:
Ajatteletteko Euroopan investointipankin varapääjohtajana, että suomalaisen median pitäisi kieltäytyä myymästä mainostilaa perussuomalaisille?
– En.
Haluatteko eristää perussuomalaiset politiikasta ja vaikutusvallasta, kuten Ruotsissa tehdään?
– En.
“Puhuin kirjasta kirjailijana”
Miksi tällaista suomalaisen puolueen eristämistä ja toiminnan estämistä esitetään EU:n keskeisen instituution johdosta käsin?
– En ole tällaista esittänyt. Lisäksi on hyvä huomata, että en ollut kirjamessuilla haastateltavana nykyisen työni takia vaan kirjailijana. Keväällä ilmestyneessä kirjassani Puoliholtiton Suomi on laaja osio jossa käsittelen populismia. Sen lukemalla saa hyvän käsityksen siitä mitä ajattelen, mitä olen sanonut ja mitä en ole sanonut.
“Ei kannata loukkaantua”
Ymmärrättekö, että kommenttinne voidaan tulkita polkevan kansanvaltaisuuden periaatteita – ja että monet perussuomalaiset ovat kommentistanne loukkaantuneet?
– Kommenttini eivät polje kansanvaltaisuuden periaatetta. Poliittisesta normaalista keskustelusta ei kannata kenenkään loukkaantua, Vapaavuori vastasi.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Uusi dokumentisarja kertoo jihadistien seksiorjuutuksesta ja joukkoraiskauksista Syyriassa – seksiorjuus perustellaan sharia-lailla
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.
Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Isisin ja Hamasin yhteistyö paljastui Gazassa: Hamas-Isis-taistelija piti jesidinaista orjanaan 10 vuotta
Israelin armeija (IDF) vapautti Gazassa panttivankina pidetyn 11-vuotiaana kaapatun jesidinaisen nimeltä Fawzia Amin Sido. Nainen on ollut Hamas-Isis-terroristin vankina kymmenen vuotta Gazassa.
“Älkää toistako meidän virhettämme” – Tynkkynen tapasi Ukrainan ex-presidentin, joka kehotti rakentamaan esteitä Suomen rajalle Venäjää vastaan
Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta
Kansallismieliset puolueet ovat käyneet voitosta voittoon lähes kaikissa Euroopan viimeaikaisissa vaaleissa. Media ja eliitti näkevät maahanmuuttokriittisten voimien nousussa kauhut kaikkialla ja mustamaalaavat muutosta mielin määrin. Eliitti on haluton keskustelemaan taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista syistä, jotka ovat kansallismielisten voimien nousun taustalla.
Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia
Israelin tiedustelupalvelu Mossad väittää, että kurditaustaisen Foxtrot-rikollisjengin pomo Rawa Majid olisi Israelin Tukholman ja Kööpenhaminan suurlähetystöihin kohdistuneiden iskujen takana. Majid sai pikkuvauvana turvapaikan Ruotsista. Varttuessaan hän loi Ruotsiin merkittävän rikollisorganisaation. Nyt kansainvälisesti etsintäkuulutettu "kurdikettu" on saanut turvapaikan Iranista, jossa hän organisoi terrori-iskuja eri puolille Eurooppaa Iranin toimeksiannosta.