Venäjä haluaa olla suurvalta – ainakin Zapad-sotaharjoitusta käsittelevän mediahuomion määrästä päätellen

16.09.2017 |22:05

Torstaina alkanut Venäjän Zapad 2017 –sotaharjoitus ulottuu Kuolan niemimaalta Kaliningradiin Itämeren rannalla. Yhä tärkeämmässä roolissa harjoituksen tuoksinassa ovat Venäjän informaatio- ja kyberoperaatioihin kykenevät yksiköt, jotka pääosin toimivat Venäjän armeijan ulkomaantiedustelu GRU:n alaisuudessa.


Kaikki Venäjällä on suurta. Harjoitukseen osallistuu väkeä ja kalustoa siinä epälukuisessa määrin, että se on saanut läntiset tarkkailijat takajaloilleen.

Siihen Venäjä lie pyrkinytkin, sotaharjoitusta käsittelevän julkisuuden määrällä mitattuna Venäjä todella on supervalta.

– Zapad on kelpo ikkuna venäläiseen ajattelutapaan, sanoo amerikkalainen tutkija Michael Kofman War on the Rocks -verkkomediassa.

– Kaikesta asevoimien uudistamisesta ja uudelleenjärjestelyistä huolimatta Venäjän johto saattaa tosiasiassa pelätä sitä, että Yhdysvallat yrittää viekoitella Valko-Venäjää omaan leiriinsä. Heitä huolettaa myös USA:n tekninen ja taloudellinen ylivoima sekä se, että amerikkalaiset saattaisivat myös pyrkiä vaihtamaan Venäjän johdon.

Kofman itse asiassa väittää, että Zapad 2017 on kaikkien Venäjän kokemien pelkojen ilmentymä ja Kremlin muistutus Washingtonille siitä, mitä kaikkein pahimmassa tapauksessa voi olla edessä.

Kofmanin ajatukset saavat yllättävää tukea Oliver Stonen tekemästä presidentti Vladimir Putinin haastatteludokumentista. Siinä suittu Putin analysoi maailmanmenoa milloin lätkäkaukalon reunalla, milloin mersun ratissa tai muuten vain tyylikkäänä ja nuorekkaana paidan ylin nappi rennokkaasti auki repsottaen.

Putinin dokumentissa esittämät kommentit ovat supervallan johtajan pitkään ja huolella pohdittuja kannanottoja Venäjän vinkkelistä. Ainoa mitä Putin ei onnistu peittämään on se muikeus, jolla hän suhtautuu kuuluisaan amerikkalaiseen elokuvaohjaajaan, joka tekee ohjelmaa Putinin Venäjästä.

Venäjän johto kaipaa tasa-arvoista ja arvostavaa kohtelua kaikilta ja eritoten amerikkalaisten johtamalta länsiliitolta. Muuten on piru merrassa.

BBC:n julkaisemassa artikkelissa Venäjän asiantuntijaksi tituleerattu Keir Giles muistuttaa, että Zapad-harjoitus ei ole ohi vielä syyskuun lopussa, jolloin sen on virallisesti määrä päättyä.

– Sitten kun tarkkailijat ovat poistuneet Valko-Venäjältä ja median kiinnostus sammunut, on vasta oikea aika päätellä, päättyikö Zapad 2017 rauhanomaisesti.

 


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
4.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
5.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
9.
Suomen uutiset logo

SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista

15.04.2025 |08:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää