Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Viikon 32/2014 luetuin

Venäjän tuontikiellot voivat laukaista Suomeen katastrofin

08.08.2014 |09:27

Talouslehti The Wall Street Journal kirjoittaa, että Suomen jo kompuroiva talous voi tulla sysätyksi varsinaiseen katastrofiin Venäjän tuontikieltojen vuoksi. Tuontikiellot ovat Venäjän vastatoimia EU:n – ja siten myös Suomen – asettamille talouspakotteille.

Erityisen voimakkaasti nämä Venäjän tuontikiellot vaikuttavat meijeriyhtiö Valion liiketoimintaan. Valion myynnistä viidennes tapahtuu Venäjällä. Nyt rajan molemmin puolin uhkaa työntekijöiden joutuminen joutilaiksi.

Financial Times kirjoittaa täyden kauppasodan puhkeamisen olevan hyvin lähellä, sillä Venäjä on jo väläyttänyt vastatoimien listalle ilmatilansa sulkemisen EU:n lentoyhtiöiltä, sekä lisätä tuontikieltoonsa laivanrakennus- ja autoteollisuuden.

FT:n mukaan Brysselissä aletaan pohtia sitä, mitä Venäjän vastatoimet oikein tarkoittavat EU:lle. Suomessa sen sijaan vasta tutkitaan, mitä EU:n itse asettamien pakotteiden vaikutukset Suomeen oikein ovat.

– On tärkeää, että nyt saadaan tarkat tiedot siitä, mitä näillä jo tehdyillä pakotepäätöksillä on suomalaisten kannalta, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) sanoo Helsingin Sanomille.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää