Suomessa on n.160 000 itsensä työllistävää yksinyrittäjää. He ovat ihmisiä, jotka kantavat vastuun omasta työllistymisestään. He maksavat itse omat eläketurvansa, vakuutuksensa ja kaikki lakisääteiset maksut. Käytännössä he, ja heidän perheensä, ovat myös sosiaaliturvan ulkopuolella. Vaikka he ovat yksin omassa yrityksessään, heitä rasittaa sama hallinnollinen taakka kuin isompia yrityksiäkin. Eikä se ole vähäinen. Lisää on kuitenkin tulossa.
“Jos tarkoituksena on suitsia pakkoyrittämistä, joka onkin kannatettava tavoite, ammutaan nyt tykillä kärpästä.”
Verottajalla on lausuntokierroksella päivitys vuoden 2005 ohjeisiin. Uudet syventävät ohjeet ovat nimeltään ”Palkka ja työkorvaus verotuksessa”. Verottaja on kiristämässä linjaansa tulkitessaan sitä, onko kysymyksessä työsuhde ja siitä maksettava palkka, vai yrittäjälle maksettava laskun mukainen työkorvaus. Jos tarkoituksena on suitsia pakkoyrittämistä, joka onkin kannatettava tavoite, ammutaan nyt tykillä kärpästä.
Verottajan tarkoituksena on määritellä parillakymmenellä kriteerillä, onko kyseessä työsuhde vai työkorvaus. Nyt lausunnolla olevat ohjeet ovat hyvin tulkinnanvaraiset ja kriteerienkin merkitys jää toisarvoiseksi. Verottaja voi kriteereistä huolimatta tehdä haluamansa päätöksen kokonaisarvioinnin perusteella. Myös ennakkoperintärekisteriin pääsy voi vaikeutua.
On suuri pelko siitä, että verottajan tiukentunut tulkinta tulisi johtamaan yksinyrittäjien tilauksien merkittävään vähenemiseen. Ennakkopäätösten hakeminen verottajalta työtilauksiin lisää byrokratiaa ja hallinnollista taakkaa sekä muodostaa työtilauksille kestämättömän aikaviiveen. Tilaajan riski joutua maksamaan työnantajavelvoitteet jälkikäteen on myös omiaan vähentämään tilauksia yksinyrittäjiltä.
Työllisyysasteen nostaminen on lääke kaikkiin yhteiskuntamme vaivoihin. Hallinnon ei pitäisi luoda ohjeita, asetuksia tai lakeja, joilla haitataan työllisyyden kehitystä. Kaikessa päätöksenteossa olisikin otettava käyttöön työllisyysvaikutusten arviointi.
