Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lars Vilks huomenna Kaivohuoneella

13.04.2015 |12:37

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikaisen järjestämä keskustelutilaisuus sananvapaudesta pidetään huomenna Kaivohuoneella Helsingissä. Keskustelutilaisuuden päävieraana on monikulttuurisuuden sananvapaudesta kovan henkilökohtaisen hinnan maksanut taiteilijaprofessori Lars Vilks. Keskusteluun osallistuu Raatikaisen ja Vilksin lisäksi myös dosentti Arto Luukkanen (ps.).

Tilaisuus avoin yleisölle

Keskustelutilaisuus pidetään tiistaina 14.4. klo 15 alkaen. Tilaisuus on avoin yleisölle ja tiedotusvälineille.

– Pyydämme yleisöä saapumaan paikalle ajoissa. Turvatarkastus alkaa klo 14. Tilaisuuteen ei saa tuoda reppuja eikä laukkuja – jättäkää ne kotiin. Tilaisuuteen mahtuu 120 henkilöä. Varautukaa kaivohuoneen kolmen euron narikkamaksuun, Raatikainen opastaa.

Ei kelvannut kansalaisinfoon

Raatikaisen järjestämä keskustelutilaisuus oli alun perin tarkoitus järjestää eduskunnan kansalaisinfon tiloissa.

– Kun tilaisuutemme järjestäminen evättiin, useat tahot ottivat yhteyttä tarjoten tilojaan. Haluan kiittää siitä kaikkia yhteydenottaneitta tahoja.

Raatikainen huomauttaa, että sananvapautta käsittelevän yleisötilaisuuden kieltäminen eduskunnan tiloissa on hyvin poikkeuksellista.

– Kansalaisinfon tilan tarkoitus on ollut nimenomaan sananvapauden käyttö erilaisissa poliittisissa kysymyksissä. Sananvapaudesta määrätään perustuslakitasolla. Jos yritykset sananvapauden rajoittamisesta eivät ole poliittisia kysymyksiä, niin mitkä sitten ovat?

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
10.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää