Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Wall Street Journal ruotii synkästi Kreikan tilannetta pääkirjoituksessaan. Lehden mukaan euromaat eivät saa koskaan rahojaan takaisin Kreikasta.
Lehden mukaan lisälainan myöntäminen oli odotettua ja varsin helppoa, mutta rahojen takaisin saaminen ei. Lehti muistuttaa Kreikan valtionvelan nousseen 157 prosenttiin bruttokansantuotteesta viime vuoden loppuun mennessä. Budjettivaje huiteli viime vuonna 10 prosentissa. Työttömyys oli 26,8 prosentissa, talous kutistui viitenä vuotena peräkkäin ja tänäkin vuonna se kutistuu arviolta 4,4 prosenttia.
– Kaikki tämä alleviivaa sitä, mikä selviää hitaasti myös Brysselin ja Frankfurtin päättäjille: Kreikka ei koskaan maksa takaisin rahoja, jotka sille on annettu, jotta se “pelastuisi”. Nykyinen keskustelu siitä, onko Kreikka leikannut tarpeeksi kulujaan ja nostanut verojaan ansaitakseen seuraavan maksuerän, on sivuseikka: jos Kreikka erotetaan tai eroaa eurosta, euroalueen luotottajat jäävät vaille rahojaan. Sekä saksalaiset että kreikkalaiset tietävät tämän, lehti toteaa.
Molemmat tietävät myös, että Kreikan velkatilanne on huomattavasti pahempi nyt kuin silloin, kun pelastaminen alkoi – jolloin velkaa oli vain 129 prosenttia BKT:sta.
– Puhe Kreikan velkakestävyydestä on enää pelkkä vitsi, WSJ sivaltaa.
Veli-Pekka Leskelä
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.