Insinöörit, talousjohtajat ja ict-asiantuntijat ovat heitä, jotka kokevat perussuomalaisen maailmankuvan yhä läheisemmäksi itselleen. Eikä vähiten puolueen edustaman kriittisen maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Ajatus perussuomalaisista pelkästään yhteiskunnan vähäosaisten foorumina on pahasti puutteellinen.

Perussuomalaisten merkitys työväenpuolueena on vähentynyt samaan aikaan kun puolue houkuttelee yhä enemmän korkeasti koulutettuja. Tämän ovat saaneet selville Turun yliopiston valtiotieteilijät tutkimuksessaan, josta kertoo muun muassa Hufvudstadsbladet:

– Pitkään ehkä ajateltiin jotenkin niin, että perussuomalaisten ajatusmaailma houkuttelee pelkästään vähäosaisia, mutta se ei pidä paikkaansa, sanoo poliittiset kuplat -tutkimusprojektin johtaja, dosentti Arttu Saarinen. Hänen mukaansa perussuomalaisten kannattajat eivät keskimäärin ole huono-osaisia, mutta eivät ole myöskään edustettuina kaikkein suurituloisimpien joukoissa.

Suuret erot ammattiryhmien välillä

Turun yliopiston tutkijat selvittivät, miten eri ammattiryhmien edustajat äänestivät vaaleissa vuosina 2003-2015. Ryhmä asiantuntijat jaettiin halki ja poikki ensin teknokraatteihin, joita edustavat insinöörit sekä ekonomit. He työskentelevät pääosin yksityisellä sektorilla.

Yli 10 prosenttia teknokraateista äänesti perussuomalaisia edellisissä eduskuntavaaleissa. Puolue jopa lisäsi kannatustaan teknisen väen joukossa vuodesta 2011 vuoteen 2015, vaikka kannatus työväestön parissa hieman laski.

Loput porukasta eli sosiokulttuuriset asiantuntijat edustavat vaikkapa opettajia sekä lääkäreitä. He työskentelevät puolestaan julkisen sektorin eri tehtävissä.

Sosiokulttuurisen väen joukoista vain kaksi prosenttia äänesti perussuomalaisia. Tilanne on saman suuntainen kaikissa Euroopan maissa.

Halla-ahon looginen linja puree

Hufvudstadsbladet on haastatellut juttuunsa myös perussuomalaisten poliittista suunnittelija Riikka Purraa, joka työskenteli aiemmin tutkijana Turun ylipoistossa ja teki samalla väitöskirjaansa.

Purra sanoo maahanmuuttokysymysten olleen hänen ensisijaisen kiinnostuksensa kohteena iät ja ajat. Hän kertoo myös tunteneensa puheenjohtaja Jussi Halla-ahon jo kauan ennen kuin alkoi työskennellä perussuomalaisten puoluetoimistossa. Siellä on huomattu, että korkeasti koulutetut ovat yhä kiinnostuneempia perussuomalaisten toiminnasta.

– Kyse on ennen kaikkea maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä, jotka yhdistävät näitä meidän uusia ihmisiä, Purra sanoo. Hänen mukaansa yhä korkeammin koulutettujen ihmisten tulo mukaan puolueen toimintaan näkyy nyt myös selkeämpänä ja asiallisena ohjelmatyönä:

– Jussi Halla-aho on rationaalinen sekä looginen ajattelija ja tämä näkyy puolueen linjassa.