Yle on taulukoinut joidenkin vieraidensa sukupuolen, etnisen taustan, kehon ja mielen – ministeri Wille Rydman: “Nyt on sakeaa”

Ilta-Sanomat uutisoi, että Ylen tavoitteet monimuotoisuuden lisäämisestä ovat herättäneet kummastusta Ylen sisällä. Monimuotoisuuden ja -äänisyyden tavoittelun kerrotaan saaneen outoja piirteitä mediatalon ohjelmatoiminnassa.

Pitkäaikaiselle Yle-toimittajalle oli kommentoitu suoraan, että on ongelmallista, että hänen jutuissaan on “liikaa heteromiehiä”. IS:n tietojen mukaan Ylen työntekijät ovat myös pitäneet kirjaa siitä, millaisia ihmisiä heidän sisällöissään esiintyy. Näihin tietoihin on kirjattu mm. merkintöjä sukupuolesta, iästä, ihonväristä, yhteiskunnallisesta asemasta, ajatuksista ja jopa kehoista.

Tämän kerrotaan herättäneen joidenkin yleläisten keskuudessa huolta siitä, tehdäänkö journalistisia valintoja enää asiaperustein. IS:n tavoittamat Ylen edustajat pelastautuivat kiusallisilta tapauksilta vetoamalla yleistason periaatteisiin ja siihen, etteivät johtajat olisi tietoisia henkilöstön tunnistamista ongelmatapauksista.

Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen ei kiistänyt täysin edellä mainittujen henkilökohtaisten ominaisuuksien kirjauksia. Hän vetosi suurpiirteisesti helposti ymmärrettäviin tavoitteisiin lisätä sisältöjen moniäänisyyttä. Jokisen mukaan on mm. tärkeää, että “jokainen suomalainen voi löytää itsensä meidän sisällöistä”. Puheet ja teot voivat olla ristiriidassa. Alati kasvaneet äänenpainot toimittajakulttuurin poliittisista vinoumista ja niiden heijastumisesta sisältöihin eivät ainakaan osoita, että Yle olisi onnistunut lunastamaan moniäänisyyttä.

Päätoimittaja ylistää, että tietoinen naisten määrän lisääminen haastateltavissa asiantuntijoissa olisi hänen mukaansa johtanut uusiin ja kiinnostaviin löytöihin. Jokisen mukaan naisten määrä on ollut jo vuosien ajan yksi keskeisistä mittareista sisältöjen suunnittelussa. Hän kertoo, että koska “sukupuolijakauma onkin jo lähes 50-50”, sitä ei ole tarvinnut enää seurata aktiivisesti uutis- ja ajankohtaisohjelmissa.

Jokinen kuitenkin kiistää, että ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta pidettäisiin kirjaa. Tätä vasten on ristiriitaista, että talon sisällä on kommentoitu heteromiesten määrää toimituksellisissa sisällöissä. Jokinen kiistää kuulleensa asiasta. Silti hän näkee tarpeelliseksi muistuttaa samaan hengenvetoon kuin kiusallisia tapauksia vähätellen, ettei “heteromiesten asema ainakaan uhattuna ole”.

Päätoimittajan mukaan Yle on kehittänyt yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa mittaristoa, joka seuraisi entistä tehokkaammin monimuotoisuuden toteutumista uutisjutuissa. IS kysyi myös Ylen kehityspäällikkö Kati Puustiselta, millaista dataa mittaristoista tarkemmin ottaen löytyy, ja miten sitä sovelletaan. Puustisen mukaan tekstianalyysiä on automatisoitu selvittämään sukupuolen lisäksi mm. maantieteellistä sijoittumista ja ammatillisia titteleitä.

Toimittajat monimuotoisuusdatan ja tekoälyn renkeinä?

Ylen johtajat eivät näytä ymmärtävän pakonomaiseen monimuotoisuuden mittarointiin ja tavoitteluun liittyviä ristiriitoja – puhumattakaan ihmisten lokeroimisesta “etuoikeutettuihin” tai “uhattuina oleviin”.

Kehitysjohtajan mukaan toimituksissa käydään keskusteluja siitä, ovatko äänessä aina “etuoikeutetut” ihmiset, ja ovatko “aliedustetut” ryhmät riittävästi esillä. Toisaalta hänen mukaansa tarkoituksena on “löytää aina paras ja relevantein asiantuntija aiheeseen”. Nämä väitteet ovat ilmiselvästi ristiriitaisia keskenään.

Ihmisten arkisia kokemuksia ja elämäntilanteita käsittelevässä journalismissa on aivan ymmärrettävää pyrkiä jonkinlaiseen tasaiseen jakaumaan erilaisten väestöryhmien kesken. Toisaalta maailma on täynnä suuria ilmiöitä ja teemoja, jotka eivät pohjimmiltaan kytkeydy haastateltavan ihmisen henkilökohtaiseen identiteettiin. Jos median tarkoituksena on hankkia parasta tietämystä jostakin erityisosaamista vaativasta ilmiöstä, tällöin haastateltavien asiantuntijoiden kuten tutkijoiden sukupuoli on epäolennaista.

Herää kysymys, onko Ylellä valikoitu aiheita sukupuolineutraalin asiakeskeisyyden sijaan lähtökohtaisesti sukupuolisista tai muista identiteettikysymyksistä käsin. Vanha sanonta kuuluu: sitä saat, mitä mittaat. Jos identiteettikeskeinen tulkinta monimuotoisuudesta on viety automatisoitujen analyysityökalujen tasolle, se heijastunee myös sisältövalinnoissa. On helpompaa täyttää monimuotoisuusvaatimukset triviaaleilla kokemusasiantuntijauutisilla kuin käsittelemällä suuria ja haastavia asiakeskusteluja, joiden spesialistit saattavat olla “etuoikeutettuja” valkoisia “heteromiesoletettuja”.

Yle-johtajien haastattelussa selviää, että suuri intressi monimuotoisuusdatan keräämiselle on kyky “iskeä rätingit pöytään” kriitikoille, jotka antavat palautetta moniäänisyyden puutteesta. Jokinen kommentoi datan antavan kuvan “siitä, miten asia todellisuudessa on”. Tosiasiassa monimuotoisuus ja sen mittaaminen ovat aina subjektiivisia, poliittisia tulkintoja, joita viime vuosina on määrittänyt intersektionaalisen feminismin maailmankuva.

Suuren datamassan varjoon jää helposti se, että Ylellä on tapana kutsua tietyistä aiheista asiantuntijahaastateltaviksi vasemmistopoliitikkoja ja turvapaikka-aktivisteja avaamatta henkilöiden intressejä ja kytköksiä.

IS:n uutinen herätti hämmästystä myös sosiaalisessa mediassa. Elinkeinoministeri Wille Rydman jakoi uutisen ja kommentoi Ylen toiminnan olevan nykyisin “sakeaa”. Hän esitti toiveensa, että Ylen tuleva rahoitus mitoitettaisiin uudelleen tasolle, joka kannustaisi Suomen merkittävintä mediataloa keskittymään olennaiseen ja välttelemään “monimuotoisuushumpuukia”.