Yle: Yritysten tulevaisuusodotukset aallonpohjassa

10.09.2013 |18:54

Tuoreen yritysbarometrin mukaan kainuulaisten pk-yritysten tulevaisuusodotukset ovat nyt saavuttaneet aallonpohjan, kerrotaan Yle Uutisissa. Odotukset ovat laskeneet viime keväästä ja ovat Kainuussa myös hieman alhaisempia muuhun maahan verrattuna. Kainuussa saldoluku on nyt yhden pisteen miinuksella, koko maassa neljä pistettä plussan puolella. Molemmat ovat laskeneet keväästä.

Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Pekka Ojalehdon mukaan suhdannelukujen syvätarkastelu antaisi kuitenkin varovaisia merkkejä paremmasta. Ojalehto uskoo, että pohja on nyt saavutettu ja parempaan suuntaan ollaan menossa.

MIKA MÄNNISTÖ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
4.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää