Artikkeli kuva

Lehtikuva Aleksi Tuomola

Ylen outo paikkajakolaskelma

22.05.2014 |14:18

Ylen tuoreen puoluekannatusgallupin lukujen perusteella tehdyt eurovaalitulosennusteet herättävät kysymyksiä. Timo Soini (ps.) oudoksui perussuomalaisten puoluetoimistolla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa tavanomaisesta poikkeavaa laskentamenetelmää.

Yle kirjoitti: ”Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemän kannatusarvion mukaan kokoomusta kannattaa 22,7 prosenttia suomalaisista. Toiseksi suosituin puolue on keskusta 17,6 prosentin kannatuksella ja kolmantena perussuomalaiset, jonka kannatus on 17,1 prosenttia. Kyselyn perusteella tehdyn laskelman mukaan kokoomus on saamassa parlamenttiin neljä paikkaa eli yhden enemmän kuin viime vaaleissa. Paikkamäärää ei ole siis johdettu suoraan kyselyn kannatusluvuista, vaan Taloustutkimus on tehnyt siitä erillisen laskelman. Keskustan paikkamäärä olisi kolme ja perussuomalaisten ja SDP:n kaksi.”

Soini purki osiin paikkamäärien takana vaikuttavaa vaalimatematiikkaa. Hän laski, että vaalien paikkajaossa kokoomuksen neljäs paikka tulee vertausluvulla 5,675. Perussuomalaisten vertausluku on suurempi, 5,7.

– Raakojen lukujen mukaan perussuomalaisten pitäisi tulla kolmas paikka ennen kokoomuksen neljättä paikkaa. Jos itse laskette niin Kokoomuksen kannatus 22,7 prosenttia jaettuna neljällä on 5,675 ja 17,1 jaettuna kolmella on 5,7. Lukion ekaluokkalainenkin osaa tämän vaalilaskun laskea, Soini kommentoi.

RKP:n 4,3 kannatuslukema riittäisi laskentamallin mukaan yhteen paikkaan ja vihreät olisivat Taloustutkimuksen laskentamallin mukaan 10 prosentin kannatuksellaan (vertausluku 10/2 = 5) lähempänä kahta paikkaa kuin perussuomalaiset kolmea.

Perussuomalaisen lehden toimitus pyysi Ylen jutun tehneeltä toimittaja Terhi Uusivaaralta tarkempaa laskelmaa, mutta hän pyysi kääntymään Taloustutkimuksen puoleen. Taloustutkimukselta saatujen alustavien tietojen mukaan perussuomalaisille kahta paikkaa ennustava laskelma ei perustu lainkaan Ylen kannatusarvion prosentuaalisiin kannatuslukuihin, vaan varmojen ja melko varmojen äänestäjien absoluuttisiin määriin.

On huomionarvoista, että Ylen uutisessa tuodaan julki samassa yhteydessä kannatusluvut ja paikkajako, mutta jätetään mainitsematta ne luvut, joihin paikkajakolaskelma perustuu. Ylen uutisen paikkajakomalli perustunee oletukseen, että suuruusluokaltaan noin 25 prosenttia perussuomalaisia äänestävistä jäisi äänestyspäivänä kotiin samalla kun muiden puolueiden kannattajat äänestäisivät normaalisti. Tällaisen oletuksen teko vain kolme päivää ennen vaaleja on melko rohkeaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää