Purra: ”Ilmastolaki on avattava ensi kaudella, sahojen sirkkelit pidettävä pyörimässä”

Valtiovarainministeri Riikka Purra piti yrittäjyyden ja sahateollisuuden merkitystä puolustavan puheen 80 vuotta täyttävän sahatavarantuottaja Versowoodin tilaisuudessa tänään Vierumäellä. Purra kävi läpi suomalaista sahateollisuutta riivaavia ongelmia ja esitti niihin ratkaisuja. Tulevissa hallitusneuvotteluissa tulee tunnustaa, ettei maankäyttösektorin päästövähennyksillä päästä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen. Ilmastolaki on avattava.

03.09.2026 |18:45

Ministeri Ranne hehkuttaa budjettiriihen jättipottia liikenneinfralle: ”Rakennamme kirjaimellisesti kovaa turvallisuutta”

Hallitus päätti budjettiriihessä vuoden 2027 talousarviosta. Liikenneinfraa parannetaan huimasti ympäri Suomea, ja rahaa tulee erityisesti projekteihin, jotka vahvistavat Suomen huoltovarmuutta, poikkeusolojen sietokykyä ja puolustuksen tarpeita. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kuvailee riihen tuloksia jättipotiksi Suomen liikenneinfralle.

03.09.2026 |17:51

Mäkelä: Kasvua ei synny sosialistien himoverotuksella, vaan työllä ja yrittämisellä

Eduskunnan syyskauden ensimmäisellä kyselytunnilla kansanedustajat keskustelivat muun muassa kauden viimeisen budjettiriihen asioista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä korosti puheenvuorossaan perussuomalaisten painottaneen aina, että Suomi menestyy ja kasvaa työnteolla ja yrittämisellä.

03.09.2026 |17:18

Hallitus esittää rajaturvallisuuslaille kahden vuoden jatkoa – Rantanen: Uhka on edelleen korkealla

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vahvistaa hallituksen esittävän poikkeuksellisia valtuuksia antavalle rajaturvallisuuslaille kahden vuoden jatkoaikaa. Rajavartiolaitoksen arvion mukaan tilanne itärajalla ei ole helpottunut, minkä vuoksi Suomi varautuu jatkossakin torjumaan Venäjän välineellistettyä maahantuloa ripeillä ja tehokkailla toimilla.

03.09.2026 |16:28

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’

Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

03.09.2026 |15:57

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan

Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

03.09.2026 |15:05

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

03.09.2026 |14:17

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille

Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

03.09.2026 |12:57

9. luetuin

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

03.09.2026 |12:21

Ajoakkujen kierrätys uhattuna – Huru ja Junnila: ”Viranomaisen noudatettava eduskunnan tahtoa”

Lupa- ja valvontaviraston (LVV) julkaisema ohjeistus käytettyjen akkujen käsittelystä uhkaa tehdä sähkö- ja hybridiautojen akkujen korjaamisesta mahdotonta riippumattomille autokorjaamoille ja lopettaa akkujen korjaustoiminnan kokonaan. Perussuomalaiset kansanedustajat Petri Huru ja Vilhelm Junnila ovat jättäneet toimenpidealoitteen EU:n akkuasetusta tiukemman laintulkinnan muuttamiseksi.

03.09.2026 |11:47

Koponen tyrmää vihreiden Elon villisikapuheet: ”Millä muulla kuin metsästyksellä afrikkalaista sikaruttoa torjutaan?”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen tyrmää vihreiden kansanedustaja Tiina Elon villisikojen metsästystä koskevan kannanoton, jonka mukaan metsästys ei ole kestävä tapa torjua afrikkalaisen sikaruton leviämistä. Koponen huomauttaa, ettei Elon puheista löydy vastausta siihen, miten afrikkalaisen sikaruton leviämistä Suomessa käytännössä torjutaan.

03.09.2026 |11:27

Nieminen: Peruskoulun resurssit keskitettävä suomen ja ruotsin oppimiseen

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on tehnyt toimenpidealoitteen vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetuksen uudistamisesta. Nieminen esittää, että koulut rajaavat julkisesti rahoitettua oman äidinkielen opetusta ja suuntaavat voimavaroja nykyistä vahvemmin suomen ja ruotsin kielen oppimiseen.

03.09.2026 |10:57

Meri suuntaa budjettimiljoonat rikosprosessien sujuvoittamiseen – oikeusministeriön potti kasvaa 43 miljoonalla

Hallitus päätti budjettiriihessä lisärahoituksesta oikeuden- ja vankeinhoitoon sekä rikosasioiden sujuvoittamiseen.

03.09.2026 |10:00

Koulutustason lasku uhkaa Suomen kasvua – Strandman: Ratkaisu alkaa peruskoulusta

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on huolestunut tämänhetkisistä tiedoista suomalaisten nuorten aikuisten koulutustason laskusta. Asiantuntijoiden mukaan kehitys uhkaa myös Suomen talouskasvua.

03.09.2026 |09:08

Ranne ja Tynkkynen: ”Turun ja Tukholman välinen silta olisi kymmeniä miljardeja euroja maksava riskipommi”

Viime viikolla järjestetyssä Eurooppa-foorumissa keskusteluun nousi jälleen visio Turun ja Tukholman välisestä kymmenien miljardien siltahankkeesta. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on todennut sillan olevan täysin epärealistinen ajatus nykyisessä taloustilanteessa ja linjannut, että Suomessa täytyy keskittyä nykyisten väylien kunnostamiseen. Myös europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen varoittaa hankkeen upottavan kaikki EU:n rahoitusinstrumentit ja vaatii päättäjiä keskittymään sen sijaan huoltovarmuutta parantaviin pohjoisen ratayhteyksiin sekä tuoreeseen Rail Nordica -hankkeeseen.

02.09.2026 |17:38

Miko Bergbom lataa Minja Koskelasta: ”Hän ei peruisi asekauppoja Israelista”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on arvostellut kovin sanoin Suomen ja Israelin välistä sotilasyhteistyötä. Vuonna 2024 Koskela vaati Suomea lopettamaan kaiken asekaupan Israelin kanssa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom syyttää Koskelaa vakavalla asialla hurskastelusta.

02.09.2026 |16:24

Rasinkangas vaatii kasvojen peittämisen kieltämistä oikeussalissa: ”Irvokasta oikeuden halventamista”

Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Merja Rasinkangas on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän vaatii lakimuutosta kasvojen peittämisen estämiseksi oikeussalissa.

02.09.2026 |16:09

Reijonen: Akkubyrokratia tekee sähköautosta kuluttajalle riskihankinnan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansanedustaja Minna Reijonen on jättänyt ministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jolla hän haluaa saada vastauksia esille nousseeseen huoleen sähköautojen akuista ja niihin liittyvästä epäselvästä byrokratiasta.

02.09.2026 |15:05

Pohjoisen yhteydet vahvistuvat – Seppänen: ”Lapilla ja koko Pohjois-Suomella on aivan keskeinen rooli Suomen puolustuksessa”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää hallituksen budjettiriihen päätöksiä merkittävänä osoituksena siitä, että hallitus panostaa nyt konkreettisesti Pohjois-Suomen turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja liikenneinfrastruktuuriin.

02.09.2026 |14:05

Suomen Yrittäjät kiittää verolinjauksia – vaativat kevyttä tulorekisterimallia

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja oikeina kasvun ja työllisyyden kannalta. Järjestö kannattaa myös datakeskuksien veronpalautustuen poistamista, mutta esittää tulorekisterihankkeen toteuttamisen edellyttävän tapaa, joka ei vaikeuta yrittäjyyttä.

02.09.2026 |13:21

Yhä useampi saa lähtöpassit – poliisille ja maahanmuuttovirastolle lisää rahaa karkotusten ja palautusten tehostamiseen

Hallitus esittää vuoden 2027 talousarviossa lisärahoitusta karkotusten ja palautusten toimeenpanoon. Poliisille kohdennetaan miljoona euroa ja Maahanmuuttovirastolle miljoona euroa palautusten tehostamiseen. Lisäksi Rikosseuraamuslaitokselle ehdotetaan miljoonaa euroa vankipaikkojen lisäämiseen.

02.09.2026 |11:05

Petri Huru: Hyvä, että hallitus vahvistaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa uusilla toimilla

Perussuomalaisten kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen Petri Huru on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.

02.09.2026 |10:52

Merkittäviä panostuksia liikenteeseen – suurin osa rahasta Itä-Suomeen

Hallitus kohdentaa merkittävän osan liikenneinvestoinneista Itä-Suomeen. Ohjelmassa on mukana useita tie- ja ratahankkeita, ja ministeri Lulu Ranne on suunnannut väylien kunnostukseen lisärahoitusta.

02.09.2026 |10:31

Datakeskusten uusi 30 miljoonan euron tukimalli poistettiin – Strandman: ”Oikea ratkaisu”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on tyytyväinen budjettiriihen päätökseen poistaa suunniteltu 30 miljoonan euron datakeskusten tukimalli.

02.09.2026 |10:19

Tutkittua tietoa Ruotsin vaaleista: 85 prosenttia muslimeista äänestäisi vihervasemmistoa

Sosialidemokraatit ja vasemmistopuolue ovat hoitaneet muslimien edunvalvonnan Ruotsissa ilmeisen hyvin. Tuoreen mittauksen mukaan jopa neljä viidestä äänestysikäisestä muslimista olisi valmis äänestämään vasemmistoa valtiopäivävaaleissa. Kun mukaan lasketaan ympäristöpuolue, niin punavihreä blokki kerää peräti 85 prosenttia muslimien äänistä.

02.09.2026 |09:49

Ensi vuoden budjetissa puolustusmenot nousevat 618 miljoonalla eurolla

Hallitus korottaa puolustusministeriön hallinnonalan määrärahoja 618 miljoonalla eurolla vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Lisäksi budjettiin sisältyy miljardiluokan tilausvaltuuksia materiaalihankintoihin.

02.09.2026 |09:00

Säästöt kohdistuvat ensi vuonna toissijaisiin menoihin – kotoutus, kehitysapu ja järjestötuet leikkuriin, hallinnostakin säästetään

Ensi vuoden budjettiesityksessä toissijaiset menot vähenevät. Hallitus kohdentaa säästöjä muun muassa kotoutukseen, kehitysapuun ja järjestötukiin. Peruspalveluista, turvallisuudesta tai suomalaisten hyvinvoinnista sen sijaan ei leikata.

01.09.2026 |21:26

Työn verotus kevenee jälleen – hallituskaudella myös kokonaisveroaste laskee

Hallitus jatkaa työn verotuksen keventämistä ensi vuoden budjetissa. Työtulovähennystä kasvatetaan ja veroperusteisiin tehdään indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla. Kevennys kohdistuu pääosin pieni- ja keskituloisille, ja jatkaa linjaa, jolla suomalaisten ostovoima on vahvistunut koko vaalikauden ajan.

01.09.2026 |21:00

Hallitus vauhdittaa talouskasvua veronalennuksilla – puolustukseen ja liikenteeseen lisärahaa, leikkauksia hallintoon

Hallitus on päättänyt vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Esitys keventää työn ja yrittämisen verotusta, pitää kiinni aiemmista säästöistä ja suuntaa lisärahaa puolustukseen sekä liikenneinfraan. Tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua ja työllisyyttä.

01.09.2026 |20:43

Ruotsin vangit liian vaarallisia virolaisiin vankiloihin – rahalla ei paikata kelvotonta maahanmuuttopolitiikkaa

Ruotsissa tuomittuja rikollisia majoitetaan virolaisiin vankiloihin maksua vastaan. Elokuussa Viro kieltäytyi suurimmasta osasta ensimmäisen lähetyksen vankeja näiden vaarallisuuden vuoksi.

01.09.2026 |18:35

Irakilaismies raiskasi 13-vuotiaana pakkonaitettua tyttöä yli viisi vuotta – Turun hovioikeus korotti tuomion yli seitsemään vuoteen

Uhri kertoi eläneensä vuosia miehen kontrollin ja alistamisen alla. Raiskauksesta tuomittu irakilaismies vetosi uskonnollisiin seurauksiin painostaessaan häntä seksiin. Mies tuomittiin myös kolmen lapsensa kaappaamisesta Irakiin ilman äidin suostumusta.

01.09.2026 |15:38

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon

Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

01.09.2026 |12:19

10. luetuin

Leena Meri purkaa oikeuslaitoksen ruuhkia: ”On rikoksen uhrin etu, että rikosprosessi etenee ripeästi”

Oikeusministeriö on valmistellut lukuisia lakimuutoksia, jotka sujuvoittavat rikosprosessia, tehostavat rikosasioiden käsittelyä ja lyhentävät käsittelyaikoja. Hallituksen eduskunnalle jättämä esitys parantaa siten myös oikeusturvan saatavuutta. Uudistus tuo tuoreita keinoja sekä rikoksen esitutkintavaiheen että rikosasioiden oikeudenkäyntien sujuvoittamiseen. Hallitus aikoo saattaa lait voimaan pääosin 1.1.2027.

01.09.2026 |11:25

Hallitus koolle viimeiseen budjettiriiheen – Purra ei odota menoyllätyksiä

Hallitus kokoontuu tänään viimeiseen budjettiriiheensä päättämään ensi vuoden budjetista. Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti aamulla riihen tiedotustilaisuudessa, että julkisen talouden tila säilyy haastavana, vaikka paljon positiivista onkin jo nähtävissä. Sekä Purra että pääministeri Petteri Orpo odottavat työllisyyden lähtevän vahvistumaan syksyn myötä.

01.09.2026 |10:39

Hallitus torjuu afrikkalaista sikaruttoa järeillä lisätoimilla – villisikojen näytepalkkio nousee 500 euroon

Hallitus vastaa afrikkalaiseen sikaruttoon korottamalla metsästettyjen villisikojen näytepalkkion 500 euroon vuoden 2026 loppuun saakka ja tehostamalla torjuntatoimia. Viranomaiset lisäävät valvontaa, laajentavat näytteenottoa ja pystyttävät tarvittaessa aidan taudin ydinalueen ympärille.

01.09.2026 |10:24

Garedew jyrähtää lapsille suunnatuista sateenkaaritapahtumista: ”Tämä on Setan masinoimaa aivopesua jo pieniin lapsiin”

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii tiukkaa K-18-ikärajaa kaikille Pride- ja sateenkaaritilaisuuksille. Garedew on pöyristynyt erityisesti lapsille suunnatuista drag-lukuhetkistä, joita hän pitää Setan masinoimana aivopesuna ja hyökkäyksenä lasten kasvurauhaa vastaan.

01.09.2026 |09:01

Reijonen: Keskusta näkee punaista

Keskusta näyttää edelleen vihreää valoa vasemmistolaiselle hallitukselle, eikä ole oppinut virheistä mitään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

01.09.2026 |08:29

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista

Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

31.08.2026 |18:19

8. luetuin

PS-Nuorison järjestösihteeri: Suomella on opittavaa Islannin EU-kansanäänestyksestä

Islantilaiset äänestivät viikonloppuna kansanäänestyksessä Islannin EU-jäsenyysneuvotteluita jatkamista vastaan 52,5 prosentin ääniosuudella. - Lopputulema ei taida tulla kenellekään muulle kuin EU-integraation fanaattisille kannattajille yllätyksenä, arvelee PS-Nuorison järjestösihteeri Lauri Laitinen.

31.08.2026 |16:49

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

31.08.2026 |15:52

6. luetuin

Poliisiin kohdistuva väkivaltainen vastustaminen kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa – virkavalta avaa raakoja uhkatilanteita ja omia voimakeinojaan

Poliisihallitus julkaisi tiedotteen poliisin kohtaamista uhkaavista tilanteista ja voimakeinojen käytöstä. Poliisi kohtaa työssään aiempaa enemmän arvaamattomasti, väkivaltaisesti tai vaarallisesti käyttäytyviä henkilöitä. 

31.08.2026 |14:29

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

31.08.2026 |13:01

4. luetuin

Purra: Vasemmistopuolueet pelaavat Suomen taloudella venäläistä rulettia

Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa tuoreessa kolumnissaan, että SDP:n ja vasemmistoliiton ensi kaudelle suunnittelemat, jopa yhdeksän miljardin euron veronkiristykset olisivat tuhoisia juuri nyt elpyvälle Suomen taloudelle. Hän korostaa, että vaikka suurten vientiyritysten tilanteen paraneminen onkin hyvä asia, jatkossa on tärkeää että kasvu tarttuu myös pieniin yrityksiin.

31.08.2026 |12:04

Strandman vaatii rajuja toimia afrikkalaista sikaruttoa vastaan: ”Villisikakantaa täytyy vähentää nopeasti”

Perussuomalaisten metsästävä kansanedustaja Jaana Strandman vaatii välittömiä ja poikkeuksellisia toimia afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen estämiseksi. Metsästäjien on tehostettava villisikojen pyyntiä koko maassa erityisesti villisikojen tihentymäalueilla.

31.08.2026 |11:35

Kolumni: Vasemmiston veropommi on talouskasvun tappaja

SDP:n viiden miljardin euron veropommi ei ole mikään puolustusvero. Se on talouskasvun tappolista, joka on vain kääritty turvallisuuden käärepaperiin, kirjoittaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

31.08.2026 |11:09

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui

Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

31.08.2026 |10:19

5. luetuin

Koponen nuorten somekiellosta: ”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ari Koponen kommentoi hallituspuolueiden erimielisyyttä lasten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta.

31.08.2026 |09:21

Uudet harvennusmallit jättävät metsät tiheämmiksi – Elomaa: ”Metsänomistajaa ei saa jyrätä”

Uudistetut harvennusmallit suosittelevat metsien kasvattamista etenkin männiköissä jonkin verran aiempaa tiheämpinä. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Harri Mäkisen mukaan muutos lisää metsien kasvua ja hiilensidontaa, mutta malleissa on myös kehittämistarpeita.

31.08.2026 |09:00

Puolan rooli Euroopan turvallisuuspolitiikassa kasvaa – Mäenpää: Suomalais-puolalaista yhteistyötä pitää syventää entisestään

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kannusti suomalaisia poliitikkoja ja turvallisuudesta vastaavia toimijoita syvempään yhteistyöhön Puolan kanssa jo kaksi vuotta sitten. Nyt Helsingin yliopistossa vaikuttava professori arvioi Puolasta olevan tulossa uusi suurvalta ja Euroopan unionin sotilaallinen johtohahmo.

31.08.2026 |08:31

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

29.08.2026 |20:27

3. luetuin

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää