

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: ”…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”
Iltalehti kirjoittaa hallituksen esittämistä kiristyksistä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin uutisessaan, jonka se on otsikoinut provosoivasti "Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy". Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tarkentaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan klikinsäästäjässä kiristysten kohdistuvan nimenomaan laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalveluihin.
Petteri Orpon (kok.) hallitus esittää kiristyksiä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin. Hallitus esittää, että että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa enää olisi lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille, kirjoittaa Iltalehti.
Klikinsäästäjä
– Yhteiskunnallisesti on tärkeää, ettei sääntelyllä missään olosuhteissa kannustettaisi laittomaan oleskeluun Suomessa, todetaan hallituksen lakiesityksessä.
Iltalehti on ilmeisesti klikkien toivossa otsikoinut juttunsa siten, että lukijalle muodostuisi otsikon perusteella mielikuva mittavista heikennyksistä suomalaisten hoitoon pääsylle. Niinpä valtiovarainministeri Riikka Purra onkin julkaissut lukijoiden vaivaa säästääkseen viestipalvelu X:ssä lyhyen ja napakan klikinsäästäjän, jossa tarkentaa Iltalehden otsikkoa.
Klikinsäästäjä:
— Riikka Purra (@ir_rkp) May 15, 2025
nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta.#hallituspic.twitter.com/WldWZZaIMo
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laiton oleskelu Suomessa klikkiotsikot viestipalvelu X Petteri Orpon hallitus kiireettömät palvelut Iltalehti laittomasti maassa oleskelevat Terveydenhoito Terveyspalvelut Riikka Purra Paperittomat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain ja säilöönoton kiristykset – Vigelius: ’’Laittomasti maassa oleskelevien maastapoisto tehostuu ja vierastaistelijoiden paluu estetään’’
Eduskunta äänesti tänään ulkomaalaislain tiukennuksista.

Perussuomalaiset turvaavat peruspalvelut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaille: Alueen asukkaiden palvelut ovat tärkeämpiä kuin laittomasti maassa olevien palvelut
Länsi-Uudenmaan aluehallitus päätti perussuomalaisen jäsenen Arja Juvosen esityksestä kokouksessaan 3.2.2025 puoltaa sosiaali- ja terveysministeriön lakiesitystä, jossa lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa enää olisi lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville ihmisille.

Vasemmistoliitto haluaisi työllistää EU-alueella laittomasti oleskelevat, Tynkkynen pyrkii tehostamaan palautuksia: ”Maahanmuutto on myös suora turvallisuusuhka koko Euroopalle”
Suomen eduskunnassa kesällä hyväksytty rajalaki mahdollistaa jatkossa väliaikaisesti turvapaikanhaun keskeyttämisen Suomen rajalla ja tulijoiden käännyttämisen esimerkiksi turvapaikanhakijoita välineellistävän hybridioperaation aikana. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen katsoo, että vastaava lainsäädäntö tarvitaan myös muissa Euroopan maissa. Suomen omaksuma turvallisuusperusteinen rajakontrolli herättääkin jo positiivista kiinnostusta EU:ssa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.
Viikon suosituimmat

Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta antoi Ylen politiikkaradiossa malliesimerkin huonosta käyttäytymisestä, joka on omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila toteaakin Sofia Virran arvostelukyvyn olevan hukassa. - Puolueen puheenjohtajalta ei ole suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tavattu odottaa näin moukkamaista käytöstä ja itsehillinnän puutetta, Junnila kirjoittaa.

Päivän Pointti: Yle kippaa rahaa somalinkielisiin uutisiin joita juuri kukaan ei katso – yhdellä jaksolla surkeat 46 katsojaa

Antikainen: Säästä meidät moraalisaarnaltasi, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran ulostulot ovat sen verran sakeaa settiä, että perussuomalaisten Sanna Antikainen kehottaa Virtaa lopettamaan muiden moralisoinnin ja katsomaan peiliin.

Riikka Purran kolumni: Mitä täällä oikein tapahtuu?

Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi
Eilisessä A-Talkissa asiantuntijat keskustelivat yhdysvaltalaisen konservatiivivaikuttaja Charlie Kirkin kuolemasta ja poliittisesta väkivallasta. He nostivat esiin vuoden 2020 levottomuudet, jotka levisivät George Floydin kuoleman jälkeen nopeasti ja jättivät jälkeensä yli 600 mellakkaa, yli kahden miljardin dollarin aineelliset vahingot sekä arviolta 25–40 poliittisen väkivallan uhria.

Demarien Razmyar väisteli kysymystä: Miksi Marin ei tunnustanut Palestiinaa?
Palestiinan tunnustaminen on tämän hetken liki ykkösasia parlamentaariselle oppositiolle, joten sopii hyvin ihmetellä, miksi asiaa ei hoidettu viime hallituskaudella SDP:n ollessa pääministeripuolue.

Teemu Keskisarja sananvapaudesta: ”Se, että jos joku pahoittaa mielensä, ei ole peruste tukkia toisen turpaa”
Moni taho on yrittänyt rajoittaa kansanedustaja Teemu Keskisarjan tosipuheita maahanmuuton tuomista ongelmista. Keskisarja ei vaikene vaan käyttää sananvapauttaan. Hänestä sananvapauden osalta Suomessa eletään viheliäistä aikaa. Median omistus on keskittynyt ja Yle on propagandakoneisto, joka tarjoaa vain tsoukki-herännäisyyden ilmentymiä.

Keskisarja ja Salminen: Työperäisen maahanmuuton hillitön hinta – ”Suomi on konkurssissa”
Suomeen on kymmenessä vuodessa muuttanut 300 000 ihmistä muualta maailmasta ja sama tahti jatkuu. Nyt vieraskielisiä on 600 000. Tällaista maahanmuuttoa ei ole nähty koskaan maamme historiassa, ja sillä on seurauksensa yli sukupolvien. Suomen tulevaisuus onkin matematiikkaa.

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho
Cancel-kulttuuri nousi viime vuosikymmenen lopulla pelottavaksi sosiaalisen median ilmiöksi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan epäeettisesti toimineita valta-asemassa olevia ihmisiä pitäisi saattaa edesvastuuseen. Pian tähtäimeen saattoi joutua kuka tahansa ”väärinajattelija”. Ilmiö suosi erityisesti vasemmistoa, jolle cancel-kulttuuri oli hetkellisesti lähes voittamaton keino mielipideilmaston kontrollointiin. Tätä nykyä organisaatiot osaavat nähdä paremmin tarkoitushakuisten kampanjoiden läpi eivätkä ihmiset pelkää vasemmistoaktivisteja vanhaan tapaan. X:stä joukkopaon pienemmälle Bluesky-alustalle tehnyt vasemmisto jatkaa tätä nykyä uhittelua lähinnä toisilleen. Radikalisoitunut ja vihainen kaikukammio on murentanut mielikuvia vasemmistosta suvaitsevaisena ja inhimillisenä suuntauksena.

Antikainen ja Garedew: Translaki kumottava
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Kaisa Garedew ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen niin kutsutun translain kumoamiseksi. Nykyinen translaki mahdollistaa juridisen sukupuolen vaihtamisen pelkällä omalla ilmoituksella ilman lääketieteellistä selvitystä.