AL: Lindström odottaa Haavistolta omistajan ääntä

17.10.2013 |12:01

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström tervehtii uutta kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausministeriä Pekka Haavistoa (vihr.) parhaana valintana tarjolla olleista henkilöistä. Lindström arvosteli aiemmin voimakkaasti omistajaohjauksesta vastannutta ministeri Heidi Hautalaa (vihr.), joka erosi tehtävästään viikko sitten perjantaina. Lindström korostaa Aamulehden mukaan, ettei hän arvostellut Hautalaa  henkilönä, vaan tapaa, jolla Hautala hoiti omistajaohjauksen tehtäviä.

Lindström sanoo, että valtion omistamissa yhtiöissä on ollut paljon yt-neuvotteluja.

– Hautala on ollut passiivinen ja hiljaa. Odotan, että uusi ministeri käyttää omistajan ääntä, teollisuuden rakennemuutokseen omakohtaisesti hyvin tutustunut Lindström sanoo Aamulehden mukaan.

Lindström on kotoisin Kouvolan Kuusankoskelta, jossa hän teki pitkän päivätyön metsäteollisuuden palveluksessa ennen kuin työpaikkoina olleet tehtaat suljettiin viime vuosikymmenellä alkaneessa rajussa rakennemuutoksessa.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
9.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää