Kansanedustaja Ano Turtiainen taustoittaa vaimonsa kanssa omistamansa yrityksen ELY-tukiasiaa koskevaa uutisointia. Hän ottaa kantaa myös tukien jakoperusteisiin.

Turtiaisen yritykseltä hengityssuojaimia tuen avittamana

Turtiaisen ja hänen vaimonsa Minna Turtiaisen omistama yritys Gometal Oy on saanut ELY-keskukselta tukea 70 800 euroa liiketoimintaan koronaepidemian takia. Asia nousi keskusteluun HS:n uutisen myötä.

Gometal Oy:n omistavat yhtiön liiketoiminnasta vastaava Minna Turtiainen sekä Ano Turtiainen puoliksi.

– Jouduimme lomauttamaan henkilöstöä ja myynti käytännössä pysähtyi, kun rajoitukset astuivat voimaan. Onneksi yrityksille myönnettiin tukia, sillä saimme sen myötä palkattua henkilöstöä töihin ja panostettua tuotantoon, Turtiainen kiittelee.

– Onneksi meillä oli mahdollisuus tehdä muutoksia tuotantoon. Yrityksemme alkoi nimittäin valmistamaan kasvosuojaimia, joista on nyt tietysti kova kysyntä. Liiketoiminnassa on tärkeää reagoida nopeasti muuttuviin markkinoihin, mutta joskus se tarvitsee hieman taloudellista sysäystä, Turtiainen kertoo.

Turtiainen kertoo, että tuet menevät muun muassa palkkakuluihin ja uusien tuotteiden kehittämiseen.

– Yrityksemme käyttää ELY-keskuksen myöntämää koronatukea uusien tuotteiden, kuten suojainten kehittämiseen ja tuotannon digitalisoimiseen. Palkkakuluihin käytetään 25 000 euroa uusien tuotteiden valmistamiseksi ja niiden markkinointiin, Turtiainen kertoo.

Gometal myy verkkokaupassaan kasvosuojuksia tälläkin hetkellä.

Minna Turtiainen taustoittaa suojainasiaa Suomen Uutisille.

– Tuotanto aloitettiin puuvillaisista malleista, nyt kehitämme kolmesta erilaisesta kuitukankkaasta valmisttavaa BFE98-maskia. Onnistuimme saamaan Keski-Euroopasta valmistajan. Tämä ei ollut helppoa, sillä materiaaleja on kysynnän vuoksi vaikeaa saada.

– Ely-keskuksen tarjoamaa häiriörahaa ei voi käyttää investointeihin kuten laitehankintoihin. Palkkoihin voi, ja toiminnan kehittämiseen.

Minna Turtiainen kommentoi tuotekehityshanketta tähään myös Länsi Savo -lehdelle:

– Ennen kesäkuuta yritys alkaa valmistaa terveydenhuoltoon soveltuvia hengityssuojaimia. Toukokuussa meille on tulossa Saksasta kolme kertaa 4 000 neliömetriä suojattua materiaalia, ja suojain valmistetaan kolmesta erillisestä kerroksesta. Suojaus on tehtaan tietojen mukaan tasoa BFE 98 prosenttia, ja materiaali on kuitukangasta.

”Bacterial Filtration Efficiency (BFE) tarkoittaa bakteerien suodatustehokkuutta. Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Erja Mäkelä kertoo suodatuksen täyttävän kirurgisen suu-nenä-suojaimen EN 14683 -standardin– Materiaalin suodatustehokkuus siis soveltuu terveydenhuollon tehtäviin. Tuotetta voidaan käyttää terveydenhuollossa, kun se läpäisee tyyppitarkastuksen”, Juva-lehti täsmentää.

Suojamaskeista on ollut Suomessa ja maailmalla huutava pula.

Moitteita konsulttipalveluille

– Kuten mediassa on esillä ollut, näitä yritystukia on jaettu erikoisin perustein. Tukien saajina on esimerkiksi pöytälaatikkoyrityksiä ja tukia on jaettu yrityksille, joilla on poste restante-osoitteet. Kyllä tässä vähän hälytyskellot soivat, että miten toiminta voi olla näin huolimatonta, Turtiainen ihmettelee.

– Moni yritys ja toimiala on kärsinyt pahoin koronaepidemian takia. Tuet pitäisi jakaa nimenomaan koronasta kärsiville yrityksille, eikä huijareille.

Turtiainen osoittaa kritiikkiä myös konsulttipalveluille, jotka hakevat koronatukea yritysten puolesta suurta palkkiota vastaan.

– Monet yritykset kertovat, että konsulttipalveluja tarjoavat yritykset soittelevat apua tarvitseville, ja myyvät tuhansien eurojen arvoista palvelua, jossa hakevat yrityksen puolesta tuen. Pitäisikö tukien hakeminen tehdä ennemmin sellaiseksi, että lähtökohtaisesti jokainen yrittäjä pystyy sen tekemään itse ja näin estää koronasta kärsivillä rahastaminen, Turtiainen ehdottaa.

Viranomaisella ollut tarvittavat tiedot

Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan myös, että kaupparekisterissä ei ole ajantasaisia tilinpäätöstietoja. Turtiainen kertoo, että asiassa on tapahtunut kommunikointivirhe.

– Yrityksen tilinpäätökset on laatinut tilitoimisto, joka myös on tehnyt veroilmoitukset. Tietokatkoksen takia tilitoimisto ei ole liittänyt ilmoitukseen tilinpäätöstietoja, vaikka yrityksessä on niin oletettu. Normaalisti PRH karhuaa puuttuvia tilinpäätöksiä uhkaamalla selvitystilaan asettamisella ja määräämällä rangaistusmaksun. Tällaisia vaatimuksia ei yhtiö ole saanut, eikä siten ole voinut reagoida tietojen puuttumiseen. Puuttuvasta tilinpäätöksestä määrätään myös veronkorotus, eikä yhtiölle sellaisia ole määrätty, Turtiainen kertoo.

– Niin kutsuttuun koronatukihakemukseen on liitettävä tilinpäätös, minkä vuoksi viranomaisella on ollut käytössään kaikki tiedot, vaikkei niitä ole kaupparekisterissä julkaistu, Turtiainen jatkaa.

SUOMEN UUTISET