

Antikainen: Marin toimi neuvotteluissa Suomen edun vastaisesti ja teki meistä EU:n sosiaalitoimiston – ”äärimmäisen vastuuton ja kevytmielinen päätös”
Vastikään päättyneet neuvottelut EU:n elvytysrahastosta ovat kohdanneet kovaa kritiikkiä Suomessa. Kansanedustaja Sanna Antikaisen (ps.) mielestä pääministeri Sanna Marin (sd.) teki allekirjoituksellaan Suomesta koko EU:n sosiaalitoimiston. Antikainen vaatii, että pääministeri ei käytä istuntotaukoa piileskelyyn, vaan tulee vastaamaan kansanedustajien kysymyksiin.
Suomea neuvotteluissa edustanut pääministeri Sanna Marin luonnehti lopputulosta onnistuneeksi, vaikka useat asiantuntijat pitävät sopimusta Suomen kannalta epäedullisena.
Perustuslakivaliokunta lausui asiasta ennen varsinaisia neuvotteluja. Valiokunta suhtautui kielteisesti velkapainotteiseen tukeen ja esitti huolensa Suomen budjettisuvereniteetista.
– Huomionarvoista asiassa on se, että sekä pääministeri että pääministerille neuvottelumandaatin antanut suuri valiokunta hallituspuolueiden enemmistöllä sivuuttivat perustuslakivaliokunnan kannan koskien elvytysrahastoa. Nyt ei ole piileskelyn aika, nyt on vastausten aika, kommentoi perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Pääministerin lausunnot vääristelevät totuutta
Erityisen outoa on se, että pääministeri on yrittänyt julkisuudessa selittää voitoksi ja nettomaksuaseman pienentymiseksi sen tosiseikan, että Suomen EU-jäsenmaksut kasvavat yli 600 miljoonalla eurolla.
– Pääministeri Marin on antanut julkisuuteen erikoisia lausuntoja, joissa vääristellään neuvottelutuloksen käytännön merkitystä. Todellisuudessa saimme neuvotteluissa lisää maksettavaa, takausvastuita ja vuosikymmenien velkavankeuden. Ilmeisesti hallitus katsoo, ettei Suomen valtiontaloudella tai perustuslakivaliokunnan mielipiteellä ole suurtakaan merkitystä, kunhan pysytään EU:n mallioppilaina, Antikainen ihmettelee.
Marin jätti perustuslakivaliokunnan kannan huomiotta
Neuvotteluiden tuloksena elvytyspaketin 750 miljardia euroa muuttuu aiempaa esitystä lainapainotteisemmaksi. Uuden esityksen mukaan lainaa on jaossa 360 miljardia euroa ja avustuksia 390 miljardia euroa.
– Muutos oli kokonaisuuden kannalta lähinnä kosmeettinen. Perustuslakivaliokunta piti velaksi rahoitettuja avustuksia erittäin ongelmallisina ja katsoi, että elpymisrahaston hyväksyminen muuttaisi sekä omista varoista päättämistä että EU:n luonnetta perustavanlaatuisella tavalla.
– Marin jätti huomioimatta perustuslakivaliokunnan kannan ja hyväksyi allekirjoituksellaan Suomelle 13 miljardin kokonaisvastuun, joka ei sido pelkästään hänen omaa hallitustaan, vaan ulottuu seuraavan yhdeksän eduskuntakauden mittaiselle ajanjaksolle. Tämä oli äärimmäisen vastuuton ja kevytmielinen päätös, Antikainen moittii.
Koko tukipaketti olisi pitänyt hylätä alkuunsa
Kansanedustaja Sanna Antikainen jättää pääministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ”pääministerin toiminnasta EU:n hätärahoituspakettineuvotteluissa”:
– Taloutensa huonosti hoitaneille maille jaetaan miljardeja euroja vastikkeetonta tukea. Italiassa viranomaiset ovat jo varoittaneet tukirahojen päätymisestä järjestäytyneen rikollisuuden käsiin, mutta sehän ei tahtia näytä haittaavan. Koko tukipaketti olisi pitänyt hylätä heti alkuunsa. Nyt ei ole mitään takeita siitä, että tukia saavat valtiot tekisivät korjausliikkeen oman taloudenpitonsa suhteen.
– Tukien saajat eivät joudu korottamaan omia, matalia verojaan, mutta suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan entistä kovempia veroja auttaakseen kevytmielisesti velkaantuneita Etelä-Euroopan maita. Marin hyväksyi allekirjoituksellaan järjestelyn, jossa Suomesta tehdään koko EU:n sosiaalitoimisto, Antikainen kiteyttää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä”
Viikon suosituimmat

Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet – viranomaiset panttaavat tuoreimmat tiedot
Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70 prosenttia viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














