
Kyselytunti meni jankutukseksi Palestiinasta – Purra: ”Huh, miten alas oppositio on vajonnut”
Oppositio oli kyselytunnilla tänään huolissaan palestiinalaisten, ei suomalaisten hyvinvoinnista.

PS ARKISTO
Suomessa keskustellaan pelkästään Palestiinan tunnustamisesta YK:n yleiskokoukseen liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä Suomella on kuitenkin tärkeämpääkin tekemistä kokouksessa.
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan presidentti Donald Trumpin hallinto aikoo YK:n yleiskokouksen aikana esittää turvapaikanhakuun liittyvien sääntöjen muokkaamista ja kiristyksiä niihin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomi tukee Yhdysvaltojen ajamaa turvapaikanhakuun liittyvien sääntöjen kiristystä YK:ssa.
Yhdysvaltain ulkoministeriön laatiman suunnitelman mukaan turvapaikanhakuun liittyviä sääntöjä olisi tarkoitus muuttaa rajoittavampaan suuntaan.
Yhdysvallat vaatii turvapaikanhakuun muutoksia, joiden myötä turvapaikoista tulisi väliaikaisia. Tavoitteena on, että turvapaikan saaneet palaisivat kotimaihinsa heti tilanteen rauhoituttua. Lisäksi turvapaikkaa olisi haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta, jolloin vaeltelu läpi Euroopan jäisi pois.
– Ehdotukset ovat Suomen ja koko Euroopan etu ja toisivat kauan kaivatun ratkaisun hallitsemattomaan siirtolaisuuteen. Suomen on asetuttava tukemaan Yhdysvaltojen ehdotusta, Antikainen vaatii.
– Suomessa puhutaan pelkästä Palestiinan tunnustamisesta YK:n yleiskokoukseen liittyen, vaikka tämä on paljon suurempi ja tärkeämpi asia Suomen ja suomalaisten turvallisuuden kannalta, Antikainen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Oppositio oli kyselytunnilla tänään huolissaan palestiinalaisten, ei suomalaisten hyvinvoinnista.

Useat maat ovat ilmoittaneet aikovansa tunnustaa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa tässä kuussa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, ettei Suomen tule tunnustaa Palestiinaa. - Ulkopuoliset eivät voi jakaa Israelin yhtenäistä valtiota erilaisilla symbolisilla tunnustamisilla, Kaisa Garedew painottaa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, että Suomen turvallisuuden on oltava meille kaikkein tärkein asia. - Vaikuttaa siltä, että vasemmistolla sen edelle kuitenkin menee palestiinalaisterroristien tukeminen, Garedew toteaa.

Kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä on aivan käsittämätöntä, että valtio kustantaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumisen Tampereella hulppeassa miljoonahuvilassa Pyhäjärven rannalla samaan aikaan kun suomalaisten palveluja leikataan joka rintamalla.

Mikkelin kaupunki aikoo vuokrata rivitaloasuntoja vastaanottokeskuksen käyttöön, joten nykyisten vuokralaisten on etsittävä uudet kodit. Sisäministeri Mari Rantanen huomauttaa, että epäterveiden kannustimien vuoksi onkin syytä vetää valtion tuet minimiin, kiintiöpakolaiset nollaan ja lakkauttaa kuntien ja hyvinvointialueiden korvaukset kotoutumisesta.
Viikon suosituimmat

Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.


Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.


Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.