

LEHTIKUVA
Osaamistakuu etenee – Ari Koponen: ”Peruskoulun taso on saatava takaisin kuntoon”
Hallitus on päättänyt antaa lakiesityksen perusopetuksen osaamistakuusta. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa, että jokainen oppilas saavuttaa riittävän vähimmäisosaamistason ennen siirtymistään seuraavalle vuosiluokalle.
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää esitystä tärkeänä suunnanmuutoksena suomalaisessa koulutuspolitiikassa.
– Suomalaisen peruskoulun taso on päästetty rapautumaan liian pitkään. Osaamistakuu on askel oikeaan suuntaan. Tämä on ollut perussuomalaisten tavoite jo pitkään, ja on hienoa, että se saatiin neuvoteltua mukaan hallitusohjelmaan ja nyt myös toteutukseen, Koponen sanoo.
Arvioinnin oltava reilua ja läpinäkyvää
Lakiesityksessä yhtenäistetään oppilaiden arviointia ja etenemistä koskevia sääntöjä. Taustalla on huoli siitä, että arvosanat eivät nykyisin vastaa todellista osaamista ja eri koulujen välillä on merkittäviä eroja arvioinnissa.
– Ei voi olla niin, että samalla osaamisella saa eri kouluissa täysin erilaisia arvosanoja. Arvioinnin pitää olla reilua ja läpinäkyvää kaikkialla Suomessa, Koponen painottaa.
Oppimisvaikeuksiin kiinni ajoissa
Uudistus kirittää myös puuttumaan oppimisvaikeuksiin ajoissa. Jatkossa oppilas voi jäädä luokalle, jos hän ei saavuta oppiaineen tavoitteita tukitoimista huolimatta. Esityksen on tarkoitus estää niin sanonut ”armovitoset”.
– Oppilasta ei saa päästää eteenpäin, jos perustaidot eivät ole kunnossa. Jokaisella lapsella on oikeus oppia ja aikuisten velvollisuus on huolehtia, että meidän nuoremme oppivat, Koponen toteaa.
Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2027, ja se näkyisi koulujen arjessa elokuusta 2028 alkaen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Burkan ja niqabin käyttö kielletään peruskouluissa Vantaalla – turvallisuus ja tunnistettavuus syynä
Vantaan peruskouluissa on otettu käyttöön uusi linjaus, joka samalla kieltää oppilailta burkan ja niqabin käytön koko koulupäivän ajan. Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo perustelee päätöstä turvallisuussyillä ja oppilaiden tunnistettavuudella: koulun aikuisten on tiedettävä, ketkä koulussa liikkuvat.

Kansanedustajat ja opettajat kokoontuivat pohtimaan keinoja lahjakkaitten tukemiseen: Peruskoulu syrjii lahjakkaita oppilaita
Kouluhistorioitsija, Helsingin yliopiston dosentti Jari Salminen ei sanojaan säästellyt Kansalaisinfon kouluaiheisessa seminaarissa, johon oli kokoontunut kansanedustajia useasta puolueesta, joukko opettajia ja rehtoreita ja muutamia elinkeinoelämän edustajia. - Viimeiset 20 vuotta lahjakkaan oppilaan asema suomalaisessa koulussa on huonontunut erityisen paljon. On hyvä, että nykyhallitus nyt kiinnittää huomiota sellaisiin koulun epäkohtiin, joista aiemmat hallitukset eivät ole olleet kiinnostuneita.

Strandman: Peruskoulun on opetettava elämää varten – teknologia ei korvaa opettajaa eikä kouluyhteisöä
Peruskoulu on nyt ja tulevaisuudessa Suomen tärkein kivijalka, kertoo perussuomalainen rehtori-kansanedustaja Jaana Strandman. Peruskoulun juuri valmistunut vuoteen 2045 ulottuva visio korostaa, että koulun tehtävä on antaa jokaiselle lapselle vahva perusta elämää varten, jatko-opintoihin ja koko elämänpolulle. Koulun merkitys ei rajoitu oppimistuloksiin, vaan se rakentaa yhteiskunnan osaamispohjaa aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun ja työelämään sekä yrittäjyyteen saakka.

Purra ja Strandman: Vanhat, hyvät opetusmenetelmät peruskouluun takaisin – ”Kynät käyttöön, kouluihin taas selkeät päiväjärjestykset ja ohjelmat”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja erityisopettajana työskennellyt kansanedustaja Jaana Strandman pohtivat, mikä peruskoulussa nykyään mättää - ja mitä kouluissa pitäisi jatkossa tehdä parempien tuloksien saamiseksi ja paremman oppimisilmapiirin palauttamiseksi.

Peruskouluun lisää panostuksia: ”Oppimisen tuen uudistus varmistaa, että eniten tukea tarvitsevat saavat tukea enemmän”
Hallitus esittää vuodelle 2026 opetus- ja kulttuuriministeriön momentteihin ratkaisuja, jotka vahvistavat peruskoulun laatua ja turvaavat oppimisen tuen siellä, missä tarve on suurin. Perussuomalaisten kansanedustajat Jaana Strandman ja Sanna Antikainen kiittävät hallituksen uudistuksia.

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Koponen: ”Peruskoulun 200 miljoonan euron panostukset turvattu”

Miten palauttaa lasten keskittymiskyky, lukutaito ja perustaidot? Sara Seppänen ja Jaana Strandman pohtivat, miten peruskoulu palautettaisiin takaisin raiteilleen perussuomalaisilla teeseillä
Opettajat uupuvat, Pisa-tulokset laskevat. Miten palauttaa lasten keskittymiskyky, lukutaito ja perustaidot? Miltä näyttää suomalainen peruskoulu perussuomalaisesta näkökulmasta – ja mihin suuntaan opetusta pitäisi viedä?

Usko suomalaiseen peruskouluun on romahtanut – Ari Koponen: ”Hallituksen koulutusremontti osuu juuri oikeaan aikaan”
Tuoreen Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kyselyn karu viesti ei jätä tulkinnanvaraa: kansalaisten usko suomalaiseen peruskouluun on romahtanut.
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

SDP lupaa veronkiristyksiä ja aikoo palauttaa rahat järjestörälssille
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis perumaan useita Orpon hallituksen talouspäätöksiä. Konkreettisia menoleikkauksia SDP ei ole edelleenkään löytänyt.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Seppänen tyrmää vaatimukset sharia-laista länsimaissa: ”Suomessa laki on kaikille sama”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.
Uusimmat

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena

Rydman uudesta STEA-asetuksesta: ”Suomalainen veronmaksaja voitti”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









