

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Peruskouluun lisää panostuksia: ”Oppimisen tuen uudistus varmistaa, että eniten tukea tarvitsevat saavat tukea enemmän”
Hallitus esittää vuodelle 2026 opetus- ja kulttuuriministeriön momentteihin ratkaisuja, jotka vahvistavat peruskoulun laatua ja turvaavat oppimisen tuen siellä, missä tarve on suurin. Perussuomalaisten kansanedustajat Jaana Strandman ja Sanna Antikainen kiittävät hallituksen uudistuksia.
Peruskoulu on suomalaisen sivistyksen perusta. Nyt siihen panostetaan selkeällä linjauksella, joka näkyy arjessa opettajien työn tukena ja oppilaiden oikeutena saada apua ajoissa.
Kansanedustaja Jaana Strandman painottaa, että suunta on hallitusohjelman mukainen:
– Peruskoulu on kaiken osaamisen ja myös henkisen ja fyysisen turvallisuuden perusta. Koulujen toimintakulttuurissa kuuluu keskittyä perusasioihin tiedoissa ja taidoissa. Hallitus on jo toteuttanut kännykkäkiellon, ja vuoden 2026 aikana valmistellaan hallitusohjelmassa linjattu vähimmäisosaamistason varmistava osaamistakuu, joka tulee voimaan vuoden 2027 alussa. Kun perusta on kunnossa, jokainen nuori voi rakentaa osaamistaan eteenpäin toiselle asteelle, korkeakouluihin ja viime kädessä myös työelämään.
Painotus on perusasioissa
Hallituksen tavoitteena on varmistaa, että perusopetuksen tukirakenteita vahvistetaan ja tuki järjestetään ennakoivasti. Keskeistä on, että apu ei viivästy ja että oppilaat pääsevät etenemään opinnoissaan ilman ylisuuria esteitä. Samalla jatketaan tasa-arvoa vahvistavaa rahoitusta niihin kouluihin ja varhaiskasvatuksen yksiköihin, joissa tarve on suurin. Painotus on perusasioissa: lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen sekä työrauha ja turvallinen oppimisympäristö.
Oppimisen tuen uudistus etenee perusopetuksessa ja toisella asteella. Lukiokoulutuksessa opiskelijoiden oikeus tukeen on jo voimassa, ja ammatillisessa koulutuksessa uudistus tulee voimaan 1.8.2026. Näin turvataan tuen jatkumo perusopetuksesta lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Tavoitteena on matalan kynnyksen tuki sekä oikeus erityisopetukseen silloin, kun tarve on todennettu.
Matala kynnys erityisopetukseen
Kansanedustaja Sanna Antikainen korostaa uudistuksen ydintä:
– Oppimisen tuen uudistus varmistaa, että eniten tukea tarvitsevat saavat tukea enemmän. Näin on sekä peruskoulussa että lukiossa, ja sama tavoite ulotetaan ammatilliseen koulutukseen, jossa uudistus tulee voimaan ensi vuonna. Matalan kynnyksen tuki ja oikeus erityisopetukseen turvaavat opiskelijoiden etenemisen ja osaamistason nousun.
Perussuomalaiset edustajat näkevät hallituksen talousarvioesityksen linjaavan resursseja vaikuttavimmin juuri peruskouluun sekä tukitoimiin, jotka ehkäisevät oppimisvajeiden kasaantumista. Tämä on investointi tulevaisuuteen, osaamiseen ja työllisyyteen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- osaamistakuu oppimisen tuen uudistus osaamistaso kirjoittaminen lukeminen Jaana Strandman perusasiat oppimisympäristö kännykkäkielto Työrauha Peruskoulu Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten palauttaa lasten keskittymiskyky, lukutaito ja perustaidot? Sara Seppänen ja Jaana Strandman pohtivat, miten peruskoulu palautettaisiin takaisin raiteilleen perussuomalaisilla teeseillä
Opettajat uupuvat, Pisa-tulokset laskevat. Miten palauttaa lasten keskittymiskyky, lukutaito ja perustaidot? Miltä näyttää suomalainen peruskoulu perussuomalaisesta näkökulmasta – ja mihin suuntaan opetusta pitäisi viedä?

Usko suomalaiseen peruskouluun on romahtanut – Ari Koponen: ”Hallituksen koulutusremontti osuu juuri oikeaan aikaan”
Tuoreen Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kyselyn karu viesti ei jätä tulkinnanvaraa: kansalaisten usko suomalaiseen peruskouluun on romahtanut.

Koulutusmyönteinen hallitus uudistaa toimimattoman oppimisen tuen – sivistysvaliokunnan perussuomalaiset: ”Inkluusiovillitys on historiaa”
Perussuomalaiset ovat pitkään halunneet kouluihin oppimisrauhaa ja askelia taaksepäin ideologisesta inkluusiovillityksestä. Hallitus tekee oppimisen tuen uudistuksen, jossa kolmiportaisesta tuesta luovutaan ja tukea annetaan tarpeen mukaan.

Osaamistakuu nostaa oppimistasoa – Strandman: Jokaiselle lapselle vahvat perustaidot
Perusopetuslakia uudistetaan osaamistakuulla, jota opetus- ja kulttuuriministeriö on lähtenyt valmistelemaan. Tällä nykyisen hallitusohjelman kirjauksella halutaan nostaa lasten ja nuorten oppimisen ja osaamisen taso. Myös heikkoja Pisa-tuloksia pyritään kohentamaan, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












