

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen. / LEHTIKUVA
Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.
Sanna Antikaisen mielestä huomionarvoista pamfletissa on se, ettei sen esittämään lopputulokseen eli työväenvaltioon ole päästy ilman vallankumousta, väkivaltaa ja diktatuuria, ja lopputuloksina voidaan esitellä entisen Neuvostoliiton, kommunistisen Kiinan tai Pohjois-Korean kaltaisia valtioita.
– Pamfletti on siis hälyttävä paluu 1900-luvun synkimpään ideologiaan, kommunismiin. Se on suoraa toistoa Leninin vallankumousopista, jossa pamfletissa esiintuotu tuotantovälineiden pakkohaltuunotto oli keskiössä. Kaikki tietävät, mihin se lopulta johti, Antikainen toteaa.
Pamfletti puhuu ”työväen taistelusta”, ”proletaareista”, ”porvareiden riistosta”, ”porvarien riisumisesta tuotantovälineiden omistuksesta” ja niin edelleen.
– Nyt ei puhuta mistään kellarikerhon kirjoituksista, vaan vasemmistoliiton virallisen nuorisojärjestön poliittisesta ohjelmasta, jossa haikaillaan avoimesti vallankumouksen ja sosialistisen työväenvaltion perään eli käytännössä bolševikkien väkivaltaisen vallankumouksen ja Neuvostoliiton kaltaisen järjestelmän syntyyn. Huomionarvoista on, että Vasemmistonuorten puheenjohtaja on itse kertonut olevansa ylpeästi kommunisti, Antikainen sanoo.
Vastuutonta sotaretoriikkaa levottomana aikana
Pamfletti nojaa marxilaisleninistiseen ideologiaan, joka tarkoittaa käytännössä pakkotoimia ja väkivaltaista vallankumousta. Pamfletti ihannoi taistelua ja porvariston kukistamista ja haluaa työväenvaltion. Antikaisen mielestä on vastuutonta lietsoa menneiden aikojen vastakkainasettelua aikana, jolloin Euroopassa käydään sotaa, Venäjä on uhkaava ja yhteiskuntamme tarvitsisi pikemminkin kriisinsietokykyä ja kansallista yhtenäisyyttä.
Vasemmisto haluaa lisätä yhteiskunnan jännitteitä ja lietsoa väkivaltaan nojaavaa ”vallankumousta”. Tämä on kiihottamista ei vain Suomen demokraattista valtiota, vaan myös osaa sen kansalaisista vastaan, Antikainen varoittaa.
Vasemmistoliitto syntyi vuonna 1990 pääosin SKDL:n ja SKP:n pohjalta, joten puolueen yhteys kommunistiseen perintöön on kiistaton. Nyt tuo perintö on päätetty herättää henkiin suoraan sen veripunaisessa muodossaan kuin punakaartissa konsanaan.
– Historia on jo osoittanut, mihin tämä punainen unelma voi johtaa. Vainoon, kaaokseen ja kansan kärsimykseen. Suomessa se johti punakaartin yrittämään väkivaltaista vallankumousta laillista esivaltaa vastaan. Nyt olisi korkea aika herätä, ennen kuin väkivalta alkaa ja punalippua yritetään nostaa jälleen kerran salkoihin, Antikainen sanoo.
Demarinuoret havahtuivat – Minja Koskela ei
Antikaisen mukaan on myös merkittävää, että Demarinuoret on vaatinut vasemmistoliitolta pesäeroa vallankumousromantiikkaan.
– Jos sosiaalidemokraatit ovat viimein ymmärtäneet, millaisen ideologisen hirviön kanssa ovat kulkeneet käsi kädessä, niin tervetuloa todellisuuteen, tosin te olette myöhässä, Antikainen kuittaa.
Samaan aikaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on jälleen kadonnut, kun hänen puolueessaan viljellään väkivaltaretoriikkaa.
– Kun vasemmiston riveissä alkaa kuulua vallankumousta ihannoivia ehdotuksia, Koskela tekee sen, minkä osaa parhaiten, eli vaikenee ja piiloutuu. Johtajuus tarkoittaa vastuun ottamista, ei pakenemista. Nyt on hänen vastuullaan osoittaa, että väkivallan ihannointi ei kuulu vasemmistoliiton politiikan piiriin.
– Kun Perussuomalaisissa Nuorissa esiintyi aikanaan ääriajattelua tiettyjen yksittäisten jäsenten keskuudessa, tehtiin se mitä piti, ja ongelma siivottiin kokonaan pois. Perussuomalaisten nuorten rahahanat pistettiin kiinni ja järjestö purettiin. Näin toimii vastuullinen puolue ja vastuulliset puolueen johtajat.
– Vasemmistoliitto sen sijaan hiljaa hyväksyy, suojelee ja palkitsee omat väkivallan ja vallankumouksen romantisoijansa. Minja Koskela, jos ette puutu tähän, osoitatte, että puolueenne virallinen nuorisojärjestö saa radikalisoitua rauhassa ilman teidän puuttumistanne asiaan. Haluatteko todella päästää vallalle hengen, joka on Suomen historiassa aiemmin johtanut väkivaltaan, ihmishenkien menetyksiin ja sotaan? Teidän on astuttava esiin tai erottava puheenjohtajan paikalta. Näinä aikoina emme tarvitse kaltaistanne johtajaa, joka ei uskalla puuttua oman puolueensa radikalisoitumiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotaretoriikka työväen valtio Demarinuoret Minja Koskela Ääriajattelu Vasemmistonuoret Lenin Iltalehti Kommunismi Sanna Antikainen Vasemmistoliitto SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia
Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.

EU-parlamentti hylkäsi esityksen metsien monitoroinnista – Sebastian Tynkkynen: Juhlapäivä Suomelle, komissio ja vasemmisto saivat näpeilleen!
Euroopan parlamentti on hylännyt Euroopan komission tekemän metsien monitorointikehystä koskevan esityksen. Sebastian Tynkkynen iloitsee päätöksestä: “Komissio ja vasemmisto saivat näpeilleen. Me emme tarvitse emmekä halua komissiota syynäämään Suomen metsiä.”

Tutkimus: Ison-Britannian valtaeliitti on muuta kansaa vasemmistolaisempi
Laaja kyselytutkimus paljastaa, että brittiläisen yhteiskunnan virallisen koneiston sisällä vallitsee vasemmistolainen asenneilmapiiri. Erityisesti akateeminen henkilöstö, opettajat, media-alan vaikuttajat sekä virkamiehet tukevat keskimäärin sellaisia poliittisia näkemyksiä, jotka vastaavat vasemmistopuolueiden kannattajien profiilia. Tutkimus paljastaa mm. valtaeliitin jäsenten kokevan muuta kansaa herkemmin häpeää maansa historiasta. He ovat myös skeptisempiä sananvapautta kohtaan ja pitävät rasismia suurena yhteiskunnallisena ongelmana. Tutkimustulokset antavat tukea väitteille, joiden mukaan yhteiskuntaa hallitseva eliitti on vieraantunut kansasta.

Suomen vasemmisto sallii poliittisen islamin alistavat käytännöt – se hyötyy kasvavasta maahanmuuttajaäänestäjien kannatuksesta
Euroopan vasemmistossa näkyy selvä varovaisuus poliittisen islamin arvostelussa, koska pelkona on muslimiäänestäjien tuen menettäminen. Suomessa tämä näkyy vasemmistopuolueiden pyrkimyksinä suojella muslimiyhteisöjen uskonnonvapautta ja kulttuurisia erityispiirteitä, kuten naisten eristämistä ja alaikäisten hijabin käyttöä. Käytännössä vasemmisto on päästänyt poliittisen islamin alistavat käytännöt ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edelle.
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















