Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Peltokangas kysyy: Mitä järkeä on tuoda Suomeen satoja tuhansia elätettäviä?

24.03.2026 |10:39

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kyseenalaistaa Facebook-kirjoituksessaan massamaahanmuuton järkevyyden. Peltokankaan mukaan jokaista työperäistä tulijaa kohti Suomeen saapuu kuusi mitään tekemätöntä, jotka jäävät yhteiskunnan elätettäviksi - usein koko elämänsä ajaksi.

Onko järkee vai ei, kysyy kansanedustaja Mauri Peltokangas Facebook-kirjoituksessaan, jossa hän kritisoi tiettyjen tahojen halua ottaa maahan satoja tuhansia ulkomaalaisia, joista suurin osa jää yhteiskunnan elätettäviksi osallistumatta millään lailla suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen.

– Meillä Suomessa on yhä joidenkin mielestä varaa elättää satoja tuhansia henkilöitä, ellei jopa miljoonaa, jotka tulevat maahan eivätkä tee yhtään mitään hyödyllistä tahi tuottavaa täällä olonsa aikana. Monet heistä viettävät noin toimien täällä koko loppuelämänsä.

– Minun mielestäni meillä ei ole varaa kustantaa moista hulluutta. Kuitenkin yhä vain jokaista työperäistä maahantulijaa kohden tulee kuusi mitään tekemätöntä lepäilijää yhteiskunnan elätettäväksi, Peltokangas kirjoittaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Vaatimus massamaahanmuutosta yhteiskunnan pelastamiseksi ei enää uppoa kansaan – Purra: ”Kauan siihen meni – hyvä persut!”

23.03.2026 |16:37
Suomen uutiset logo

Rydman paljastaa EK:n logiikan: Massamaahanmuutto tuo yrityksille lyhyen tähtäimen etua – pitkällä tähtäimellä kärsivät kaikki suomalaiset

23.03.2026 |16:00
Suomen uutiset logo

Brittilehti nostaa esille maahanmuuton hurjat kustannukset – Suomen Perustan tutkimukset esillä

23.03.2026 |14:03

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää