Kuolevien ihmisten saattohoitoon pitää saada oma laki, joka kokoaa eri säädöksissä olevat velvoitteet yhteen. Samalla pitää luoda yhdenmukaiset hoitokäytännöt koko maahan ja tuoda hoitokeinot kaikkien ulottuville. Tätä vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen, joka on ammatiltaan geronomi, vanhustenhoitaja.

Juvonen järjesti asiasta keskustelutilaisuuden keskiviikkona eduskunnan Pikkuparlamentissa. Saattohoito nousi tapetille muutenkin äskettäin, kun eduskuntaan tuotiin kansalaisaloite eutanasiasta. Saattohoito liittyy samaan aihepiiriin saumattomasti.

– Ajatushan ei ole vanha. Muutamia vuosia olemme miettineet, että suomalainen saattohoito on yksi kehitettävä asia. Sitä pitäisi parantaa, yhdenvertaistaa ja mahdollistaa, että ympäri Suomea olisi hyvää saattohoitoa saatavilla. Itse olen työskennellyt yli 20 vuotta vanhustenhoidossa Helsingissä. Siinä on ollut hetkiä, jolloin asiat menivät hyvin. Välillä on mennyt hyvin huonosti. Ja joskus en ole tiennyt, menikö hyvin vai huonosti. Työkaverini kysyvät usein, mitä teemme eduskunnassa asioiden hyväksi. Nyt herätämme keskustelua ja katsomme, mitä voimme oikeasti tehdä asioiden parantamiseksi, Juvonen pohjusti.

Hoitotavoite karkaa

Juvonen laati äskettäin toimenpidealoitteen sosiaali- ja terveysministeriölle. Ministeriön pitäisi perustaa asiantuntijatyöryhmä ja käynnistää kansallinen hanke saattohoidon parantamiseen ja sen epäkohtien korjaamiseen. Hyvä saattohoito pitäisi saada subjektiiviseksi oikeudeksi jokaiselle, lapsipotilaan saattohoitoon ohjeistukset ja saattohoitolaki yksiin kansiin.

Kansanedustaja Arja Juvonen.

– Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että vuoteen 2020 mennessä jokaisessa suuressa kaupungissa on oltava erityinen saattohoito-osasto. Tavoite tuntuu karkaavan, sillä toimintoja ja valmisteluja ei ole kaikkialla edes käynnistetty. Myös sote uudistus painaa päälle. Jos tavoite on asetettu, se tulee saavuttaa. Emme voi vain toivoa ja odottaa hyvien asioiden tapahtuvan, ei joulu ole aina. On tehtävä konkreettisia toimia, Juvonen vaatii.

Ihmistä pitää auttaa kuolemaan rauhallisesti

Avauspuheen piti sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.), joka on taustaltaan sairaanhoitaja.

Virginia Hendersonin sanoin sairaanhoitajan tehtävä on auttaa ihmistä kaikissa toimissa, jotka edistävät terveyttä tai toipumista tai auttavat kuolemaan rauhallisesti. Tässä on eettiset ohjeet hoitotyöhön. Autamme ihmistä ja olemme läsnä myös vaikeimpana hetkenä. Se on hoitotyön ydintä, Mattila määritteli.

– Olen hoitanut työssäni paljon kuolevia potilaita ja omaisia siinä samalla. Olen monta vainajaa pukenut viimeiseen vaiheeseen, Mattila muisteli.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Tarvitsemmeko lakia, kun olemme monen tien risteyksessä? Meneillään on sote-palveluiden uudistus osana maakuntahallintoa. Olemme saaneet eduskuntaan kansalaisaloitteen eutanasiasta.

– Yhtä kaikki saattohoitoa ei voi jättää ulkopuolelle mistään konkreettisesta asiasta. Tarvitaanko lakia, on hyvä kysymys. Meillä on paljon ohjeita, mietintöjä, suosituksia, tutkimustyötä, mutta silti keskustellaan siitä, mitä on hyvä kuolema ja hyvä saattohoito. Sen nosti esille myös keskustelu eutanasiasta. Julkisuudessa kläyty keskustelu osoittaa, että meillä on kehitettävää ja tehtävää. Mielenkiinnolla odotan Arjan ABC:ta, jonka hän on luvannut ministeriöön lähettää, Mattila totesi.

Airaksinen: Hoito ennen hallintoa

Professori emeritus Timo Airaksinen puhui saattohoidon eettisestä puolesta. Hän painotti, että ihmistä pitää hoitaa yksilönä, hoidon pitää helpottaa ainutkertaisen ihmisen hätää ja lievittää kipua.

– Ihmistä pitää hoitaa yksilöllisesti, kun hän on viimeisessä hädässä.

Saattohoidon eettisiin tilanteisiin tullaan, kun ihminen ei enää parane, hän kuolee, mutta lääkäri pystyy kuitenkin viivyttämään hänen tilaansa pitkäänkin. Mutta jos tilanne on kivulias ja ahdistava, se tuo kärsimystä ilman että sillä on merkitystä – hän ei parane kärsimyksen jälkeen, vaan kärsimys vain pahenee, pitääkö tuota kärsimystä enää jatkaa.


Professori Timo Airaksinen.

Airaksinen vaati etenkin kivun hoitamista kuolevilta potilailta lääketippoja säästämättä. Ei pidä katsoa asiaa hallinnollisesti niin, että tämä lääke liittää, kun se täyttää normin.

– On järkyttävä ajatus vähentää kivun lievitystä kuolevalta potilaalta siksi, ettei ihminen kuolisi lääkkeeseen! Tai ettei vanhukselle anneta psyykenlääkettä, ettei hän tulisi riippuvaiseksi siitä, Airaksinen mainitsi esimerkkinä.

Hän piti valitettavana, että erilaisilla uskonnollisilla tai lääketieteellisillä perusteilla vastustetaan joitakin kuolevan lähtöä helpottavia hoitoja tai pidetään elämän tyngässä kiinni, vaikka se merkitsisi kärsimystä.

– Se antaa lääkäreille oikeuden jatkaa kärsimystä, jos esimerkiksi ”elämä on pyhää”. En ymmärrä sellaista, Airaksinen totesi.

Hän painotti myös hoitotahdon merkitystä. Hän mainitsi historiallisena esimerkkinä Sigmund Freudin ja hänen lääkärinsä tekemän sopimuksen, että jos Freudin elämä muuttuu ylivoimaiseksi, lääkäri antaa hänelle tappavan ruiskeen. Vuonna 1939 hänelle tuli suusyöpä ja hän katsoi ajan tulleen. Hänen vaimonsa toivoi, ettei nyt ihan vielä, mutta lääkäri sanoi, että meillä on sopimus ruiskeen antamisesta. Ja näin tapahtui: Freud kuoli kivuttomasti.

Ihmisen omaa tahtoa pitää siis kunnioittaa ja helpottaa hänen henkilökohtaista, ainutkertaista hätäänsä. Muu on holhoamista, paternalismia.

– Potilaan tahtoa pitäisi totella niin, ettei kuolemaa tarvitsisi kauheasti pelätä, Airaksinen tiivistää.

Kipu voidaan poistaa jopa kokonaan

Juha Hänninen toimii saattohoitolääkärinä Terhokodissa. Hän antoi lääkärien toimista ja auttamisen mahdollisuuksista valoisamman kuvan kuin Airaksinen. Hänkin painotti Airaksisen tapaan ihmisen hädänainutkertaisuutta – me elävät emme voi täysin eläytyä siihen tilanteeseen, johon kuoleva ihminen joutuu, meillä kenelläkään ei ole kokemusta siitä.

Saattohoitolääkäri Juha Hänninen.

Hän painotti, että hoitotahto, joko suullinen tai kirjallinen sitoo lääkäriä. Valtaosa kivuista voidaan hoitaa. Jopa potilaan nukuttaminen, jota Airaksinen hieman ihmetteli, on käyttökelpoinen keino joissakin tilanteissa, jos vaikkapa potilasta uhkaa tukehtuminen.

– Hoitoa pitää suunnitella ennakoiden. Potilaan tahto pitää selvittää ajoissa, hän sanoo.

Tähän liittyy myös kuolintapojen kehitys: jo 23 prosenttia kuolee syöpään. Dementiaan kuolee nyt 14 prosenttia. 20 vuoden päästä siitä tulee naisten yleisin kuolinsyy.

98 prosenttia kuolevista kokee tai pelkää hengenahdistusta, 96 prosenttia masennusta ja ahdistusta, 70 prosenttia kipuja. Näitä kaikkia voi lievittää lääkityksellä. Ja tietoisuus kuolemasta usein helpottaa ahdistusta.

Lopulta kuolema voi tulla kuitenkin nopeasti ja yllättäen, esimerkiksi syöpää voidaan hoitaa hyvin ja elämää jatkaa pitkään, kunnes lähtö tulee sittenkin yllättäen ja yht’äkkiä.

– Niin se käy, Hänninen totesi.

Hänninen painotti, että hyvä saattohoito säästää samalla rahaa. Paradoksaalisesti rikkaat maat eivät ole pärjänneet tässä hyvin, kun meillä on panostettu kalliisiin teknisiin hoitoihin. Saattohoitoa ei pidä unohtaa.

– Jokaisella on oikeus hyvään saattohoitoon ennen eutanasiaa – ja tarvittaessa eutanasiaan, Hänninen tiivistää.

Juvonen sanoi, että hänen puheessaan oli paljon sellaista, mitä voidaan ottaa uuteen lakiin.

– Käyttäkää toki, Hänninen lupasi.

Veli-Pekka Leskelä