

LEHTIKUVA
Niikko: Myrkkypiikit eivät kuulu vanhainkotiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko vastustaa kansalaisaloitteessa ehdotettua eutanasialakia.
– Ei ole mitään keinoa estää sitä, että oikeudesta kuolla tulisi velvollisuus kuolla. Moni suomalainen vanhus pelkää jo nyt olevansa taakka. Joitakuita kohdellaan kuin kuluerää. Haluammeko yhteiskunnan, jossa vanhan ja sairaan hyve on päättää päivänsä? Niikko kysyy.
Pelko taakkana olemisesta
Yhdysvalloissa on osavaltioita, jotka sallivat lääkäriavusteisen itsemurhan.
– Virallisen tilaston mukaan yli 40 %:ssa kuolinaputapauksista yksi taustasyy on pelko taakkana olemisesta, Niikko toteaa.
– Kivun hoito on parempaa kuin koskaan ja menetelmät ovat kattavat. Kivun hoidon kannalta meillä on vain yksi järkevä johtopäätös ja se on saattohoidon kehittäminen. On epäinhimillistä harkita tappamisen sallivaa lakia, kun hyvä hoito on ratkaisu.
Saattohoitoa kehitettävä
Niikko painottaa, että suomalaislääkäreistä 85 % ei halua riistää potilaansa elämää missään tilanteessa.
– Minä kannatan tätä linjaa. Lääkärin tehtävä on hoitaa ja parantaa ja sillä keinoin saamme parhaan mahdollisen hoidon niin kuoleville kuin muillekin potilaille. Saattohoitoa tulee kehittää. Se on oikea suunta, tiivistää Niikko.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Arja Juvonen: Saattohoitoon pitää saada oma laki
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Purra näpäytti Tytti Tuppuraista epäjohdonmukaisuudesta – SDP:n leikkausvaatimus kesti vain muutaman tunnin
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kyselytunnilla demareille kritiikkiä siitä, että SDP vaati aiemmin samana päivänä ja julkisessa keskustelussa hallitukselta tiukempaa otetta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vastusti kyselytunnilla hallituksen esittämiä konkreettisia säästötoimia ja veronkevennyksiä.














