Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Brittihallitus aikoo korvata islamofobian uudella sanalla – edessä sanavapauden ongelma

17.01.2026 |11:24

Britannian työväenpuolue aikoo korvata virallisessa hallituksen määritelmässä ”islamofobian” termillä ”muslimeihin kohdistuva vihamielisyys”. Tämä saattaa arvostelijoiden mukaan sisältää riskin mielipidekontrollista. Islamin erityissuoja saattaisi estää uskonnon oikeutetun kritiikin ja loisi käytännössä uuden jumalanpilkkalain.

Brittihallitus on luopumassa nykyisestä islamofobian määritelmästä ja ottaa käyttöön uuden, merkitykseltään laajemman termin. “Muslimeihin kohdistuva vihamielisyys” saattaa ajatushautomo Policy Exchangen raportin mukaan johtaa tulkinnallisiin ristiriitoihin, kertoo Daily Mail.

Muslimiryhmät saattaisivat käyttää uutta määritelmää hyväkseen pyrkiessään vaikuttamaan poliittiseen keskusteluun esimerkiksi maahanmuuttoon ja terrorismin torjuntaan liittyvissä kysymyksissä.

Uusi painostuskeino?

Vihamielisyys voisi määrittelijästä riippuen tarkoittaa eri mieltä olemisena, jonkin asian pitämistä epämiellyttävänä tai vastustamisena. Uudesta määritelmästä voisi siten muodostua sananvapauden kontrolliin liittyvä ongelma.

Määritelmää voitaisiin käyttää painostamaan poliisia sekä muita viranomaisia, työnantajia tai muita tahoja kirjaamaan tai sanktioimaan muslimeihin kohdistuvia vihamielisyyden ilmauksia.

Sama laki kaikille

Ajatushautomon raportin mielestä ”muslimeille annettavat erityissuojat, joita muilla ei ole, olisivat tuhoisia sekä heille itselleen että kaikille muille. Ne ruokkisivat vihamielisyyttä muslimeja kohtaan sen sijaan, että vähentäisivät sitä.”

– Ne vahvistaisivat äärilaitoja myös muslimiyhteisöjen sisällä luomalla uusia riitojen rakentamiseen ja hyökkäyksiin erimielisiä vastaan instituutioissa ja työpaikoilla.

Britannian ensimmäinen muslimitaustainen sisäministeri Shabana Mahmood on ilmaissut epäilynsä hankkeesta toteamalla, että ”voi olla niin, että kaikki ovat turvallisemmassa asemassa silloin, kun kaikki ovat saman lain alaisia.”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Britannian woke-pääministeri Starmerin ympärillä kuohuu – vasemmisto nimitti parlamentin ylähuoneeseen ”valetohtorin”

02.01.2026 |18:02
Suomen uutiset logo

Laittomasti maahan väärällä nimellä tunkeutunut siirtolainen uhkasi tappaa Britannian suosituimman poliitikon – vapautuu vankilasta ennen seuraavia vaaleja

22.10.2025 |11:48
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Ison-Britannian valtaeliitti on muuta kansaa vasemmistolaisempi

17.10.2025 |20:10
Suomen uutiset logo

Massamuuton vastaiset mielenosoitukset leimahtivat jälleen Britanniassa- ”Kansa kärsii asuntopulasta ja laittomat siirtolaiset majoitetaan 4 tähden hotelleihin”

22.08.2025 |09:38
Suomen uutiset logo

Tohtori Matt Goodwin: Eliitti pakottaa kantaväestön ”kahden kerroksen monikulttuurisuuteen”

03.09.2025 |16:12

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan

15.01.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää